Siirry suoraan sisältöön

Ikääntyvän väestön palveluiden johtaminenLaajuus (10 op)

Tunnus: K702GL27OJ

Laajuus

10 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa hyvän hallinnon periaatteet ja toimii niiden mukaisesti. Opiskelija tunnistaa vanhustyön johtamista, esimiestyötä ja työhyvinvointia säätelevän ohjaus- ja kontrollijärjestelmän. Opiskelija osaa soveltaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa soveltaa työyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa soveltaa hyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija analysoi ja arvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Sisältö

Teemat:
- Hyvän hallinnon periaatteet
- Strategisen johtamisen periaatteet
- Hallintoa ja työhyvinvointia säätelevä ohjaus- ja kontrollijärjestelmä
- Työhyvinvointi
- Työyhteisötaidot ja itsensä johtaminen
- Laadunhallinta
- Yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot
- Työyhteisön kehittäminen, rahoitus, toteutus ja arviointi

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiska osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa toimianiiden mukaisesti. Onnistaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija tunnistaatyöhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija tunnistaatyöyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttää ohjatustihyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija tunnistaaomia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa analysoida niiden toteutumisen ja merkitystä eri näkökulmista. Opiskelijaosaa toimiahyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa hyvän hallinnon periaatteet ja toimii niiden mukaisesti. Opiskelija osaa kuvatalaadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaaarvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa kuvatatyöyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttäähyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelijaarvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita.
Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa analysoida ja arvioida kriittisesti niiden toteutumistaja merkitystä eri näkökulmista.Opiskelijaosaa toimiahyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa soveltaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa soveltaa työyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttää ja soveltaa hyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.

Ilmoittautumisaika

31.10.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

06.11.2024 - 24.02.2025

Laajuus

10 op

Virtuaaliosuus (op)

6 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Geronomikoulutus

Toimipiste

Kosmos, Tietokatu 1, Kemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 45

Tutkinto-ohjelma
  • Geronomikoulutus
Opettaja
  • Anne Puro
  • Anne Jokelainen
Vastuuhenkilö

Anne Jokelainen

Opiskelijaryhmät
  • KA72G22S
    Geronomikoulutus, Kemi, Syksy 2022
  • KOA72G22S
    Geronomikoulutus, Kemi (Oulu), Syksy 2022

Tavoitteet

Opiskelija osaa hyvän hallinnon periaatteet ja toimii niiden mukaisesti. Opiskelija tunnistaa vanhustyön johtamista, esimiestyötä ja työhyvinvointia säätelevän ohjaus- ja kontrollijärjestelmän. Opiskelija osaa soveltaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa soveltaa työyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa soveltaa hyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija analysoi ja arvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Sisältö

Teemat:
- Hyvän hallinnon periaatteet
- Strategisen johtamisen periaatteet
- Hallintoa ja työhyvinvointia säätelevä ohjaus- ja kontrollijärjestelmä
- Työhyvinvointi
- Työyhteisötaidot ja itsensä johtaminen
- Laadunhallinta
- Yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot
- Työyhteisön kehittäminen, rahoitus, toteutus ja arviointi

Aika ja paikka

Opintojakso kontaktiopetuksineen toteutuu ajalla 13.1.2025-24.2.2025. Opintojakso käynnistyy kuitenkin ennakkotehtävällä 26.11.2024 alkaen.

Opintojakso toteutuu pääosin etäopetuksena, mutta mahdollisesti myös kontaktiopetuksena Kemin ja Oulun Kontinkankaan kampuksella. Opintojaksoon sisältyy opiskelijan itsenäistä opiskelua kontaktipäivien välillä.

Oppimateriaalit

Toivo-ohjelma https://soteuudistus.fi/toivo-ohjelma + video https://youtu.be/pUmsWCvAR0A

Valtava-hanke https://thl.fi/documents/920442/6748650/Tietoarkkitehtuurin_ohry_valtava-2-status_Rotsa.pdf/9f8c6df2-53f7-7f24-4872-8274d851877b?t=1641997203905 

Ikäihmisten palveluiden johtaminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Tiedolla johtaminen/Satu Kangas, video n. 34min https://youtu.be/tXYc-5XxQSw

Järjestötieto hyvinvointialueiden tietojohtamisessa, STM:n raportteja 2021, https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163720/STM_2021_37_rap.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Osallistava tiedolla johtaminen, Veto- ja pitovoimaa kotihoitoon-hanke https://www.essote.fi/wp-content/uploads/sites/2/2022/01/finalveto_ja_pitovoimaa_kotihoitoon_osallistavaa_tiedolla_johtamista_kehittamalla.pdf

Senioripuhetta, Vanhustyön johtaminen, Jaakko Valvanne, video n. 40 min. (useita pätkiä) https://youtu.be/QgHQZ8VEhy0

Palveleva johtajuus, Geroblogi, Metropolia https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2022/05/02/palveleva-johtajuus-avain-vanhustyon-vetovoimaisuuteen/

Opetusmenetelmät

Opintojakso käynnistyy ennakkotehtävällä ennen ensimmäisiä kontaktipäiviä. Ennakkotehtävänä opiskelijat laativat annetun ohjeistuksen mukaan pienryhmätyöskentelynä yhdestä johtamiseen ja yhdestä työhyvinvointiin liittyvästä teoksesta kirjallisuusreferaatit ja niistä tiivistetyt esitykset, jotka esitetään koko ryhmälle seminaaripäivissä 13.1.-14.1.2025.
Opetuksessa hyödynnetään käänteisen opetuksen pedagogista mallia, jossa opiskelijan rooli aktiivisena oppijana korostuu. Lisäksi opetuksessa toteutetaan yhteistoiminnallisen oppimisen periaatteita hyödyntäen vuorovaikutteisuutta, opettajien asiantuntijuutta ja työelämän asiantuntijoiden osallistumista mahdollisuuksien mukaan.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Työelämäyhteistyö: työelämän johtamisen ja työhyvinvoinnin asiantuntijoita yksityiseltä, julkiselta ja kolmannelta sektorilta vierailijoina mahdollisuuksien mukaan.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson arvioitavat tehtävät:

- Kirjallisuuspiirin referaatti ja sen esittäminen muulle ryhmälle
- Oman henkilökohtaisen johtamisen ja esihenkilötyön käyttöteorian rakentumisen kuvaaminen
- Ryhmätehtävä: Case- teorian rakentaminen johtamisen teemaan liittyen
-Tutkimukseen perehtyminen
-Työturvallisuusaiheeseen perehtyminen

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelijan tulee ilmoittautua opintojaksolle Pepissä ennen opintojakson alkua. Kun opettaja hyväksyy ilmoittautumisen Pepissä, opiskelija saa Moodle-oppimisympäristön käyttöönsä viikkoa ennen toteutuksen alkua (erillisiä kirjautumisavaimia ei lähetetä).

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiska osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa toimianiiden mukaisesti. Onnistaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija tunnistaatyöhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija tunnistaatyöyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttää ohjatustihyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija tunnistaaomia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa analysoida niiden toteutumisen ja merkitystä eri näkökulmista. Opiskelijaosaa toimiahyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa hyvän hallinnon periaatteet ja toimii niiden mukaisesti. Opiskelija osaa kuvatalaadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaaarvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa kuvatatyöyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttäähyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelijaarvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita.
Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa analysoida ja arvioida kriittisesti niiden toteutumistaja merkitystä eri näkökulmista.Opiskelijaosaa toimiahyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa soveltaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa soveltaa työyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttää ja soveltaa hyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija analysoi ja arvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi toteutuu oheisten arviointikriteerien perusteella. Kehittävää arviointia toteutetaan ohjaamalla kirjallisuuspiirin prosessin etenemistä ja vertaisarviointina kirjallisuuspiirin esitysten yhteydessä. Kirjallisuuspiirin tuotokset ja esitykset arvioidaan asteikolla Hylätty-Hyväksytty. Oman käyttöteorian kuvaaminen arvioidaan Bloomin taksonomian periaatteiden mukaisesti numeerisesti asteikolla Hylätty-K5. Case-tehtävä arvioidaan numeraalisesti asteikolla Hylätty-K5. Opintojakson kokonaisarviointi muodostuu käyttöteoriatehtävästä 50% sekä Case-tehtävästä 50%.
Muut tehtävät arvioidaan Hylätty-Hyväksytty arvioinnilla.

Tyydyttävä T1-T2
Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet, hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Opiskelija osaa myös kuvata em. merkityksen alallaan. Opiskelija osaa selittää mitä työyhteisötaidot ovat ja niiden merkityksen sekä kykenee arvioimaan omia työyhteisötaitojaan. Opiskelija osaa kuvata lähiesimiehen tehtävät ja merkityksen. Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja kykenee arvioimaan niiden merkitystä. Opiskelija osaa kertoa laadunhallinnan menetelmistä sekä niiden soveltamisesta ja hyödyntämisestä. Hän osaa selittää taloushallinnon periaatteita ja arvioida niiden merkitystä alallaan. Opiskelija tunnistaa kehittämisalueita ja osaa kuvata kehittämishankkeen suunnittelua, toteutusta ja arviointia.

Hyvä H3-H4
Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet, hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Opiskelija osaa analysoida em. toteutumista ja merkitystä eri näkökulmista. Opiskelija osaa selittää mitä työyhteisötaidot ovat ja niiden merkityksen sekä kykenee arvioimaan omia työyhteisötaitojaan monipuolisesti. Opiskelija osaa kuvata lähiesimiehen tehtävät ja arvioida niiden merkitystä eri näkökulmista. Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja kykenee arvioimaan niiden merkitystä monipuolisesti. Opiskelija osaa kertoa laadunhallinnan menetelmistä sekä niiden soveltamisesta ja hyödyntämisestä erilaisissa toimintaympäristöissä. Hän osaa selittää taloushallinnon periaatteita ja arvioida niiden merkitystä alallaan. Opiskelija analysoi kehittämisalueita ja esittää vaihtoehtoisia kehittämishankkeiden toteutustapoja.

Kiitettävä K5
Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet, hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida em. toteutumista ja merkitystä monipuolisesti. Opiskelija osaa selittää mitä työyhteisötaidot ovat ja niiden merkityksen sekä kykenee arvioimaan omia työyhteisötaitojaan monipuolisesti. Opiskelija osaa kuvata lähiesimiehen tehtävät sekä analysoida ja arvioida niiden merkitystä eri näkökulmista. Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja kykenee arvioimaan niiden merkitystä monipuolisesti. Opiskelija osaa kertoa laadunhallinnan menetelmistä sekä analysoida niiden soveltamista ja hyödyntämistä erilaisissa toimintaympäristöissä. Hän osaa selittää taloushallinnon periaatteita ja arvioida niiden merkitystä alallaan. Opiskelija analysoi kehittämisalueita ja esittää vaihtoehtoisia kehittämishankkeiden toteutustapoja. Opiskelija esittää alan johtamiseen, lähiesimiestyöhön ja työhyvinvointiin liittyviä kehittämisehdotuksia sekä perustelee ne monipuoliseen teoriatietoon pohjautuen.
.

Ilmoittautumisaika

02.10.2023 - 30.11.2023

Ajoitus

04.12.2023 - 08.03.2024

Laajuus

10 op

Virtuaaliosuus (op)

6 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Geronomikoulutus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Geronomikoulutus
Opettaja
  • Anne Puro
  • Anne Jokelainen
  • Tuula Ahokumpu
Vastuuhenkilö

Tuula Ahokumpu

Opiskelijaryhmät
  • KA72G21S
    Geronomikoulutus, Kemi syksy 2021

Tavoitteet

Opiskelija osaa hyvän hallinnon periaatteet ja toimii niiden mukaisesti. Opiskelija tunnistaa vanhustyön johtamista, esimiestyötä ja työhyvinvointia säätelevän ohjaus- ja kontrollijärjestelmän. Opiskelija osaa soveltaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa soveltaa työyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa soveltaa hyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija analysoi ja arvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Sisältö

Teemat:
- Hyvän hallinnon periaatteet
- Strategisen johtamisen periaatteet
- Hallintoa ja työhyvinvointia säätelevä ohjaus- ja kontrollijärjestelmä
- Työhyvinvointi
- Työyhteisötaidot ja itsensä johtaminen
- Laadunhallinta
- Yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot
- Työyhteisön kehittäminen, rahoitus, toteutus ja arviointi

Aika ja paikka

Opintojakso toteutuu aikavälillä 4.12.2023 - 8.3.2024

Oppimateriaalit

Kirjallisuuspiirin materiaali (voi päivittyä vielä ennen ennakkotehtävänantoa) Johtamiseen ja esimiestyöhön liittyvä kirjallisuus: 1. Rämö, Ari 2017. Yksinkertaista johtamista – arvostaen 2. Järvinen Pekka 2014. Onnistu esimiehenä. 3. Juuti, P. 2013. Jaetun johtajuuden taito. 4. Pirinen, H. 2014. Esimies muutoksen johtajana. 5. Vartia Maarit, Gröndahl Maisa, Joki Marjut, Lahtinen Marjaana & Soini Sinikka 2012. Haastavat tilanteet esimiestyössä. 6. Vähäkangas Pia, Niemelä Katriina ja Noro Anja: Ikäihmisten kuntoutumista edistävän toiminnan lähijohtaminen: Koti- ja ympärivuorokautisen hoidon laatu ja kehittäminen. THL Raportti 48/201 7. Juuti Pauli ja Rovio Esa (toim.) 2010. Keskusteleva johtaminen 8. Paasivaara, Suhonen ja Virtanen 2013. Projektijohtaminen hyvinvointipalveluissa. 9. Barnas, Kim ja Addams, Emily (2017) Enemmän kuin sankareita. LEAN-ajattelun mukainen terveydenhuollon johtamisjärjestelmä. 10. Järvinen Pekka, Rantala Jukka, Ruotsalainen Petri, 2016: “Johda suoritusta” 11. Torkkola, Sari 2015: “Lean asiantuntijatyön johtamisessa” 12. Ristikangas, M-R. & Grünbaum, L. 2016. Valmentava esimies. Onnistumista palvelevat positiot. 13. Ristikangas, M-R. & Ristikangas, V. 2011. Valmentava johtajuus. Helsinki: WSOY- pro. 14. Salmimies, R. & Ruutu, S. 2013. Ratkaisuja esimiestyön haasteisiin 15. Jenni Kulmala (toim), Parempi vanhustyö, Menetelmiä johtamisen kehittämiseen 2017 PS-Kustannus Työyhteisön toimintaan ja työhyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta 1. Mäkikangas, Anne & Mauno, Saija & Feldt, Taru 2017. Tykkää työstä: työhyvinvoinnin psykologiset perusteet. 2. Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi. 3. Kauhanen, Juhani 2016. Työhyvinvointi organisaation menestystekijänä. 4. Paasivaara, Juhani & Nikkilä, Leena 2010. Yhteisöllisyydestä työhyvinvointia 5. Petri Virtanen ja Marjo Sinokki; Hyvinvointia työssä. 2014 6. Aulankoski, Sanna 2016. Törmäyksistä työniloon. 7. Aarnikoivu, Henrietta 2010. Työelämätaidot: menesty ja voi hyvin. 8. Goleman, Daniel 2012. Tunneäly työelämässä. 9. Virolainen, Harri 2012. Kokonaisvaltainen työhyvinvointi. 10. Järvinen Pekka, 2017: “Menestyvän työyhteisön pelisäännöt” 11. Juuti, P. 2015. Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi. 12. Suonsivu, K. 2014. Työhyvinvointi osana henkilöstöjohtamista. 13. Hoitotyön vuosikirja 2014: Työhyvinvoinnin keinot. Lisäksi muu ajankohtainen tutkimustieto ja materiaali aiheeseen liittyen

Opetusmenetelmät

Opintojakso käynnistyy ennakkotehtävällä ennen ensimmäisiä kontaktipäiviä. Ennakkotehtävänä opiskelijat laativat annetun ohjeistuksen mukaan pienryhmätyöskentelynä yhdestä johtamiseen ja yhdestä työhyvinvointiin liittyvästä teoksesta kirjallisuusreferaatit ja niistä tiivistetyt esitykset, jotka esitetään koko ryhmälle seminaaripäivissä 15.-16.1.2024.
Opintojakson osaamistavoitteisiin ja keskeisiin sisältöihin ja käsitteisiin opiskelijat orientoituvat ensimmäisenä kontaktipäivänä ohjatusti Kahoot- toimintaympäristössä.
Kontaktitunneilla oppiminen toteutuu luentojen ja yhteistoiminnallisen työskentelyn menetelmiä hyödyntäen. Lisäksi työelämän edustajien asiantuntijuutta hyödynnetään vierailevina asiantuntijoina.
Etäopiskelujaksojen itsenäistä työskentelyä ohjataan erillisillä välitehtävillä käänteisen oppimisen periaatteilla.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Työelämäyhteistyö: työelämän johtamisen ja työhyvinvoinnin asiantuntijoita yksityiseltä, julkiselta ja kolmannelta sektorilta vierailijoina.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson arvioitavat tehtävät:
- Kirjallisuuspiirin referaatti ja sen esittäminen muulle ryhmälle
- Oman henkilökohtaisen johtamisen ja esimiestyön käyttöteorian rakentumisen kuvaaminen
- Ryhmätehtävä: Case- teorian rakentaminen johtamisen teemaan liittyen

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiska osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa toimianiiden mukaisesti. Onnistaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija tunnistaatyöhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija tunnistaatyöyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttää ohjatustihyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija tunnistaaomia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa analysoida niiden toteutumisen ja merkitystä eri näkökulmista. Opiskelijaosaa toimiahyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa hyvän hallinnon periaatteet ja toimii niiden mukaisesti. Opiskelija osaa kuvatalaadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaaarvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa kuvatatyöyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttäähyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelijaarvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita.
Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa analysoida ja arvioida kriittisesti niiden toteutumistaja merkitystä eri näkökulmista.Opiskelijaosaa toimiahyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa soveltaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa soveltaa työyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttää ja soveltaa hyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija analysoi ja arvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi toteutuu oheisten arviointikriteerien perusteella. Kehittävää arviointia toteutetaan ohjaamalla kirjallisuuspiirin prosessin etenemistä ja vertaisarviointina kirjallisuuspiirin esitysten yhteydessä. Kirjallisuuspiirin tuotokset ja esitykset arvioidaan asteikolla hylätty-5. Oman käyttöteorian kuvaaminen arvioidaan Bloomin taksonomian periaatteiden mukaisesti numeerisesti asteikolla hylätty-5. Kirjallisuuspiirin tuotokset vaikuttavat 50 % ja käyttöteorian numeerinen arviointi 50% opintojakson kokonaisarviointiin.
Muut tehtävät arvioidaan hylätty-hyväksytty arvioinnilla.

Tyydyttävä
Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet, hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Opiskelija osaa myös kuvata em. merkityksen alallaan. Opiskelija osaa selittää mitä työyhteisötaidot ovat ja niiden merkityksen sekä kykenee arvioimaan omia työyhteisötaitojaan. Opiskelija osaa kuvata lähiesimiehen tehtävät ja merkityksen. Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja kykenee arvioimaan niiden merkitystä. Opiskelija osaa kertoa laadunhallinnan menetelmistä sekä niiden soveltamisesta ja hyödyntämisestä. Hän osaa selittää taloushallinnon periaatteita ja arvioida niiden merkitystä alallaan. Opiskelija tunnistaa kehittämisalueita ja osaa kuvata kehittämishankkeen suunnittelua, toteutusta ja arviointia.

Hyvä
Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet, hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Opiskelija osaa analysoida em. toteutumista ja merkitystä eri näkökulmista. Opiskelija osaa selittää mitä työyhteisötaidot ovat ja niiden merkityksen sekä kykenee arvioimaan omia työyhteisötaitojaan monipuolisesti. Opiskelija osaa kuvata lähiesimiehen tehtävät ja arvioida niiden merkitystä eri näkökulmista. Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja kykenee arvioimaan niiden merkitystä monipuolisesti. Opiskelija osaa kertoa laadunhallinnan menetelmistä sekä niiden soveltamisesta ja hyödyntämisestä erilaisissa toimintaympäristöissä. Hän osaa selittää taloushallinnon periaatteita ja arvioida niiden merkitystä alallaan. Opiskelija analysoi kehittämisalueita ja esittää vaihtoehtoisia kehittämishankkeiden toteutustapoja.

Kiitettävä
Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet, hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida em. toteutumista ja merkitystä monipuolisesti. Opiskelija osaa selittää mitä työyhteisötaidot ovat ja niiden merkityksen sekä kykenee arvioimaan omia työyhteisötaitojaan monipuolisesti. Opiskelija osaa kuvata lähiesimiehen tehtävät sekä analysoida ja arvioida niiden merkitystä eri näkökulmista. Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja kykenee arvioimaan niiden merkitystä monipuolisesti. Opiskelija osaa kertoa laadunhallinnan menetelmistä sekä analysoida niiden soveltamista ja hyödyntämistä erilaisissa toimintaympäristöissä. Hän osaa selittää taloushallinnon periaatteita ja arvioida niiden merkitystä alallaan. Opiskelija analysoi kehittämisalueita ja esittää vaihtoehtoisia kehittämishankkeiden toteutustapoja. Opiskelija esittää alan johtamiseen, lähiesimiestyöhön ja työhyvinvointiin liittyviä kehittämisehdotuksia sekä perustelee ne monipuoliseen teoriatietoon pohjautuen.
.

Ilmoittautumisaika

03.10.2022 - 31.10.2022

Ajoitus

01.12.2022 - 03.03.2023

Laajuus

10 op

Virtuaaliosuus (op)

6 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Geronomikoulutus

Toimipiste

Kosmos, Tietokatu 1, Kemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Geronomikoulutus
Opettaja
  • Anne Puro
  • Anne Jokelainen
  • Tuula Ahokumpu
Vastuuhenkilö

Tuula Ahokumpu

Opiskelijaryhmät
  • KA72G20S
    Geronomikoulutus (monimuotototeutus) Kemi syksy 2020

Tavoitteet

Opiskelija osaa hyvän hallinnon periaatteet ja toimii niiden mukaisesti. Opiskelija tunnistaa vanhustyön johtamista, esimiestyötä ja työhyvinvointia säätelevän ohjaus- ja kontrollijärjestelmän. Opiskelija osaa soveltaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa soveltaa työyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa soveltaa hyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija analysoi ja arvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Sisältö

Teemat:
- Hyvän hallinnon periaatteet
- Strategisen johtamisen periaatteet
- Hallintoa ja työhyvinvointia säätelevä ohjaus- ja kontrollijärjestelmä
- Työhyvinvointi
- Työyhteisötaidot ja itsensä johtaminen
- Laadunhallinta
- Yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot
- Työyhteisön kehittäminen, rahoitus, toteutus ja arviointi

Aika ja paikka

Opintojakso toteutuu aikavälillä 1.12.2022-3.3.2023

Oppimateriaalit

Kirjallisuuspiirin materiaali (voi päivittyä vielä ennen ennakkotehtävänantoa)
Johtamiseen ja esimiestyöhön liittyvä kirjallisuus:
1. Rämö, Ari 2017. Yksinkertaista johtamista – arvostaen
2. Järvinen Pekka 2014. Onnistu esimiehenä.
3. Juuti, P. 2013. Jaetun johtajuuden taito.
4. Pirinen, H. 2014. Esimies muutoksen johtajana.
5. Vartia Maarit, Gröndahl Maisa, Joki Marjut, Lahtinen Marjaana & Soini Sinikka 2012. Haastavat tilanteet esimiestyössä.
6. Vähäkangas Pia, Niemelä Katriina ja Noro Anja: Ikäihmisten kuntoutumista edistävän toiminnan lähijohtaminen: Koti- ja ympärivuorokautisen hoidon laatu ja kehittäminen. THL Raportti 48/201
7. Juuti Pauli ja Rovio Esa (toim.) 2010. Keskusteleva johtaminen
8. Paasivaara, Suhonen ja Virtanen 2013. Projektijohtaminen hyvinvointipalveluissa.
9. Barnas, Kim ja Addams, Emily (2017) Enemmän kuin sankareita. LEAN-ajattelun mukainen terveydenhuollon johtamisjärjestelmä.
10. Järvinen Pekka, Rantala Jukka, Ruotsalainen Petri, 2016: “Johda suoritusta”
11. Torkkola, Sari 2015: “Lean asiantuntijatyön johtamisessa”
12. Ristikangas, M-R. & Grünbaum, L. 2016. Valmentava esimies. Onnistumista palvelevat positiot.
13. Ristikangas, M-R. & Ristikangas, V. 2011. Valmentava johtajuus. Helsinki: WSOY- pro.
14. Salmimies, R. & Ruutu, S. 2013. Ratkaisuja esimiestyön haasteisiin
15. Jenni Kulmala (toim), Parempi vanhustyö, Menetelmiä johtamisen kehittämiseen 2017 PS-Kustannus
Työyhteisön toimintaan ja työhyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta
1. Mäkikangas, Anne & Mauno, Saija & Feldt, Taru 2017. Tykkää työstä: työhyvinvoinnin psykologiset perusteet.
2. Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi.
3. Kauhanen, Juhani 2016. Työhyvinvointi organisaation menestystekijänä.
4. Paasivaara, Juhani & Nikkilä, Leena 2010. Yhteisöllisyydestä työhyvinvointia
5. Petri Virtanen ja Marjo Sinokki; Hyvinvointia työssä. 2014
6. Aulankoski, Sanna 2016. Törmäyksistä työniloon.
7. Aarnikoivu, Henrietta 2010. Työelämätaidot: menesty ja voi hyvin.
8. Goleman, Daniel 2012. Tunneäly työelämässä.
9. Virolainen, Harri 2012. Kokonaisvaltainen työhyvinvointi.
10. Järvinen Pekka, 2017: “Menestyvän työyhteisön pelisäännöt”
11. Juuti, P. 2015. Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi.
12. Suonsivu, K. 2014. Työhyvinvointi osana henkilöstöjohtamista.
13. Hoitotyön vuosikirja 2014: Työhyvinvoinnin keinot.
Lisäksi muu ajankohtainen tutkimustieto ja materiaali aiheeseen liittyen

Opetusmenetelmät

Opintojakso käynnistyy ennakkotehtävällä ennen ensimmäisiä kontaktipäiviä. Ennakkotehtävänä opiskelijat laativat annetun ohjeistuksen mukaan pienryhmätyöskentelynä yhdestä johtamiseen ja yhdestä työhyvinvointiin liittyvästä teoksesta kirjallisuusreferaatit ja niistä tiivistetyt esitykset, jotka esitetään koko ryhmälle seminaaripäivissä 30.-31.1.2023.
Opintojakson osaamistavoitteisiin ja keskeisiin sisältöihin ja käsitteisiin opiskelijat orientoituvat ensimmäisenä kontaktipäivänä ohjatusti Kahoot- toimintaympäristössä.
Kontaktitunneilla oppiminen toteutuu luentojen ja yhteistoiminnallisen työskentelyn menetelmiä hyödyntäen. Lisäksi työelämän edustajien asiantuntijuutta hyödynnetään vierailevina asiantuntijoina.
Etäopiskelujaksojen itsenäistä työskentelyä ohjataan erillisillä välitehtävillä käänteisen oppimisen periaatteilla.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Työelämäyhteistyö: työelämän johtamisen ja työhyvinvoinnin asiantuntijoita yksityiseltä, julkiselta ja kolmannelta sektorilta vierailijoina.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson arvioitavat tehtävät:
- Kirjallisuuspiirin referaatti ja sen esittäminen muulle ryhmälle
- Oman henkilökohtaisen johtamisen ja esimiestyön käyttöteorian rakentumisen kuvaaminen
- Ryhmätehtävä: Case- teorian rakentaminen johtamisen teemaan liittyen
- Gerontologiseen johtamiseen liittyvän tutkimuksen analysointi ja siitä reflektiopaperin laatiminen

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiska osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa toimianiiden mukaisesti. Onnistaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija tunnistaatyöhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija tunnistaatyöyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttää ohjatustihyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija tunnistaaomia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa analysoida niiden toteutumisen ja merkitystä eri näkökulmista. Opiskelijaosaa toimiahyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa hyvän hallinnon periaatteet ja toimii niiden mukaisesti. Opiskelija osaa kuvatalaadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaaarvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa kuvatatyöyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttäähyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelijaarvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita.
Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet ja hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Ja osaa analysoida ja arvioida kriittisesti niiden toteutumistaja merkitystä eri näkökulmista.Opiskelijaosaa toimiahyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa soveltaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa soveltaa työyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa käyttää ja soveltaa hyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija analysoi ja arvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi toteutuu oheisten arviointikriteerien perusteella. Kehittävää arviointia toteutetaan ohjaamalla kirjallisuuspiirin prosessin etenemistä ja vertaisarviointina kirjallisuuspiirin esitysten yhteydessä. Kirjallisuuspiirin tuotokset ja esitykset arvioidaan asteikolla hylätty-5. Oman käyttöteorian kuvaaminen arvioidaan Bloomin taksonomian periaatteiden mukaisesti numeerisesti asteikolla hylätty-5. Kirjallisuuspiirin tuotokset vaikuttavat 50 % ja käyttöteorian numeerinen arviointi 50% opintojakson kokonaisarviointiin.
Muut tehtävät arvioidaan hylätty-hyväksytty arvioinnilla.

Tyydyttävä
Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet, hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Opiskelija osaa myös kuvata em. merkityksen alallaan. Opiskelija osaa selittää mitä työyhteisötaidot ovat ja niiden merkityksen sekä kykenee arvioimaan omia työyhteisötaitojaan. Opiskelija osaa kuvata lähiesimiehen tehtävät ja merkityksen. Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja kykenee arvioimaan niiden merkitystä. Opiskelija osaa kertoa laadunhallinnan menetelmistä sekä niiden soveltamisesta ja hyödyntämisestä. Hän osaa selittää taloushallinnon periaatteita ja arvioida niiden merkitystä alallaan. Opiskelija tunnistaa kehittämisalueita ja osaa kuvata kehittämishankkeen suunnittelua, toteutusta ja arviointia.

Hyvä
Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet, hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Opiskelija osaa analysoida em. toteutumista ja merkitystä eri näkökulmista. Opiskelija osaa selittää mitä työyhteisötaidot ovat ja niiden merkityksen sekä kykenee arvioimaan omia työyhteisötaitojaan monipuolisesti. Opiskelija osaa kuvata lähiesimiehen tehtävät ja arvioida niiden merkitystä eri näkökulmista. Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja kykenee arvioimaan niiden merkitystä monipuolisesti. Opiskelija osaa kertoa laadunhallinnan menetelmistä sekä niiden soveltamisesta ja hyödyntämisestä erilaisissa toimintaympäristöissä. Hän osaa selittää taloushallinnon periaatteita ja arvioida niiden merkitystä alallaan. Opiskelija analysoi kehittämisalueita ja esittää vaihtoehtoisia kehittämishankkeiden toteutustapoja.

Kiitettävä
Opiskelija osaa kuvata hyvän hallinnon periaatteet, hallintoon liittyvän olennaisen ohjaus- ja kontrollijärjestelmän sekä strategisen johtamisen periaatteet ja sisällön. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida em. toteutumista ja merkitystä monipuolisesti. Opiskelija osaa selittää mitä työyhteisötaidot ovat ja niiden merkityksen sekä kykenee arvioimaan omia työyhteisötaitojaan monipuolisesti. Opiskelija osaa kuvata lähiesimiehen tehtävät sekä analysoida ja arvioida niiden merkitystä eri näkökulmista. Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja kykenee arvioimaan niiden merkitystä monipuolisesti. Opiskelija osaa kertoa laadunhallinnan menetelmistä sekä analysoida niiden soveltamista ja hyödyntämistä erilaisissa toimintaympäristöissä. Hän osaa selittää taloushallinnon periaatteita ja arvioida niiden merkitystä alallaan. Opiskelija analysoi kehittämisalueita ja esittää vaihtoehtoisia kehittämishankkeiden toteutustapoja. Opiskelija esittää alan johtamiseen, lähiesimiestyöhön ja työhyvinvointiin liittyviä kehittämisehdotuksia sekä perustelee ne monipuoliseen teoriatietoon pohjautuen.
.

Ilmoittautumisaika

01.10.2021 - 25.12.2021

Ajoitus

14.12.2021 - 28.02.2022

Laajuus

10 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus

Yksikkö

Geronomikoulutus

Toimipiste

Kosmos, Tietokatu 1, Kemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 32

Tutkinto-ohjelma
  • Geronomikoulutus
Opettaja
  • Anne Puro
  • Anne Jokelainen
  • Tuula Ahokumpu
Vastuuhenkilö

Tuula Ahokumpu

Opiskelijaryhmät
  • KA72G19S
    Geronomikoulutus (monimuoto-opiskelu) Kemi syksy 2019

Tavoitteet

Opiskelija osaa hyvän hallinnon periaatteet ja toimii niiden mukaisesti. Opiskelija tunnistaa vanhustyön johtamista, esimiestyötä ja työhyvinvointia säätelevän ohjaus- ja kontrollijärjestelmän. Opiskelija osaa soveltaa laadunhallinnan menetelmiä ja tuloksia sekä taloustieteellistä ajattelua työntekijänä ja lähiesimiestyössä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa soveltaa työyhteisön kehittämisen ja johtamisen teorioita vanhustyön kehittämisessä, koordinoinnissa ja johtamisessa.
Opiskelija osaa soveltaa hyvän viestinnän periaatteita työntekijänä ja lähiesimiehenä.
Opiskelija analysoi ja arvioi omia työyhteisötaitojaan ja niiden kehittämistarpeita. Opiskelija osaa ehdottaa, suunnitella ja arvioida työyhteisön kehittämistarpeita.

Sisältö

Teemat:
- Hyvän hallinnon periaatteet
- Strategisen johtamisen periaatteet
- Hallintoa ja työhyvinvointia säätelevä ohjaus- ja kontrollijärjestelmä
- Työhyvinvointi
- Työyhteisötaidot ja itsensä johtaminen
- Laadunhallinta
- Yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot
- Työyhteisön kehittäminen, rahoitus, toteutus ja arviointi

Aika ja paikka

Opintojakso toteutuu aikavälillä 1.1.- 28.2.2022

Oppimateriaalit

Kirjallisuuspiirin materiaali (voi päivittyä ennen ennakkotehtävänantoa)
Johtamiseen ja esimiestyöhön liittyvä kirjallisuus:
1. Rämö, Ari 2017. Yksinkertaista johtamista – arvostaen
2. Järvinen Pekka 2014. Onnistu esimiehenä.
3. Juuti, P. 2013. Jaetun johtajuuden taito.
4. Pirinen, H. 2014. Esimies muutoksen johtajana.
5. Vartia Maarit, Gröndahl Maisa, Joki Marjut, Lahtinen Marjaana & Soini Sinikka 2012. Haastavat tilanteet esimiestyössä.
6. Vähäkangas Pia, Niemelä Katriina ja Noro Anja: Ikäihmisten kuntoutumista edistävän toiminnan lähijohtaminen: Koti- ja ympärivuorokautisen hoidon laatu ja kehittäminen. THL Raportti 48/201
7. Juuti Pauli ja Rovio Esa (toim.) 2010. Keskusteleva johtaminen
8. Paasivaara, Suhonen ja Virtanen 2013. Projektijohtaminen hyvinvointipalveluissa.
9. Barnas, Kim ja Addams, Emily (2017) Enemmän kuin sankareita. LEAN-ajattelun mukainen terveydenhuollon johtamisjärjestelmä.
10. Järvinen Pekka, Rantala Jukka, Ruotsalainen Petri, 2016: “Johda suoritusta”
11. Torkkola, Sari 2015: “Lean asiantuntijatyön johtamisessa”
12. Ristikangas, M-R. & Grünbaum, L. 2016. Valmentava esimies. Onnistumista palvelevat positiot.
13. Ristikangas, M-R. & Ristikangas, V. 2011. Valmentava johtajuus. Helsinki: WSOY- pro.
14. Salmimies, R. & Ruutu, S. 2013. Ratkaisuja esimiestyön haasteisiin
15. Jenni Kulmala (toim), Parempi vanhustyö, Menetelmiä johtamisen kehittämiseen 2017 PS-Kustannus
Työyhteisön toimintaan ja työhyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta
1. Mäkikangas, Anne & Mauno, Saija & Feldt, Taru 2017. Tykkää työstä: työhyvinvoinnin psykologiset perusteet.
2. Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi.
3. Kauhanen, Juhani 2016. Työhyvinvointi organisaation menestystekijänä.
4. Paasivaara, Juhani & Nikkilä, Leena 2010. Yhteisöllisyydestä työhyvinvointia
5. Petri Virtanen ja Marjo Sinokki; Hyvinvointia työssä. 2014
6. Aulankoski, Sanna 2016. Törmäyksistä työniloon.
7. Aarnikoivu, Henrietta 2010. Työelämätaidot: menesty ja voi hyvin.
8. Goleman, Daniel 2012. Tunneäly työelämässä.
9. Virolainen, Harri 2012. Kokonaisvaltainen työhyvinvointi.
10. Järvinen Pekka, 2017: “Menestyvän työyhteisön pelisäännöt”
11. Juuti, P. 2015. Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi.
12. Suonsivu, K. 2014. Työhyvinvointi osana henkilöstöjohtamista.
13. Hoitotyön vuosikirja 2014: Työhyvinvoinnin keinot.
Lisäksi muu ajankohtainen tutkimustieto ja materiaali aiheeseen liittyen

Opetusmenetelmät

Opintojakso käynnistyy ennakkotehtävällä ennen ensimmäisiä kontaktipäiviä. Ennakkotehtävänä opiskelijat laativat annetun ohjeistuksen mukaan parityöskentelynä yhdestä johtamiseen ja yhdestä työhyvinvointiin liittyvästä teoksesta kirjallisuusreferaatit, jotka esitetään koko ryhmälle seminaaripäivässä 18.1.2022. Ennen ko. seminaaria jokainen opiskelija tutustuu vähintään kolmeen toisten tekemään referaattiin ja käy kommentoimassa referaattien sisältöä Moodlen keskustelualustalla.