Ohjattu työharjoittelu 2Laajuus (20 op)
Tunnus: K502K602BOJ
Laajuus
20 op
Osaamistavoitteet
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu on olennainen osa ammattikorkeakoulututkintoa. Monimuoto-opiskelijoilla ohjattu työharjoittelu suoritetaan osana tutkintoa ja ohjatulla työharjoittelulla korvataan osa tutkintoon kuuluvista ammattiopinnoista. Monimuoto-opiskelijoilla ohjattu työssäoppiminen ajoittuu yleensä 3./4. opintovuodelle/vuosille.
Ohjatun työharjoittelupaikan opiskelija hankkii itse. Ennen työharjoittelun aloittamista hän ilmoittaa ja hyväksyttää harjoittelupaikan ja työnkuvansa työharjoitteluvastaavalla. Ohjatusta työharjoittelusta tehdään sopimus työnantajan ja koulun välillä (sopimuspohja). Opiskelijan tulee olla vakuutettuna koko harjoittelun ajan joko koulun tai työnantajan toimesta! Lisäksi ennen harjoittelun aloittamista opiskelija on täyttänyt Webropol-kysymykset, joista hän valitsee oman työharjoittelun aikaiset osaamisen kehittämiskohteet sekä täyttänyt harjoittelukirjasta vaaditut osuudet.
Työharjoittelun alkaessa, opiskelija alkaa täyttää viikkokohtaisia oppimispäiväkirjoja. Opiskelija pitää tuntikirjanpitoa päivittäin, mutta kokoaa viikon aikaiset työtehtävät oppimispäiväkirjapohjaan. Näissä oppimispäiväkirjoissa opiskelija kertoo työtehtävien lisäksi oman osaamisen kehittymisestä tehtävien hoitamisessa ja mukaan voi liittää esim. kuvia työtehtäviin liittyen. Opiskelija pohtii oppimispäiväkirjoissa työtehtävissä tarvittavaa osaamista yleisesti sekä pohtii oman osaamisen kehittämistarpeita. Opiskelija lähettää työharjoitteluvastaavalle muutaman viikon raportit nähtäväksi, jotta saa varmuuden, että ne täyttävät vaatimukset.
Työharjoittelun päätyttyä opiskelija täyttää Webropol-kyselyn (osaamisen mittaus) ja palauttaa työharjoitteluvastaavalle ohjatun työharjoittelun dokumentit (harjoittelukirja ja viikkokohtaiset oppimispäiväkirjat). Ohjattu työharjoittelu esitellään työharjoitteluseminaarissa.
Keskeytyminen: Mikäli ohjattu työharjoittelu keskeytyy jostain syystä, tulee asiasta välittömästi ottaa yhteyttä työharjoitteluvastaavaan.
Sisältö
Tieto puuttuu
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tieto puuttuu
Ilmoittautumisaika
13.03.2023 - 31.07.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.05.2024
Laajuus
20 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Insinöörikoulutus, konetekniikka
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Konetekniikan koulutus
Opettaja
- Mari-Selina Kantanen
- Mika Majuri
Vastuuhenkilö
Mari-Selina Kantanen
Opiskelijaryhmät
-
KA52K20Sr2Insinöörikoulutus Konetekniikka Kemi syksy 2020
-
KA52K20Sr1Insinöörikoulutus Konetekniikka Kemi syksy 2020
Tavoitteet

Aika ja paikka
Monimuoto-opiskelijoilla ohjattu työharjoittelu ajoittuu yleensä 3./4. opintovuodelle/vuosille.
Opetusmenetelmät
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu on olennainen osa ammattikorkeakoulututkintoa. Monimuoto-opiskelijoilla suoritetaan osana tutkintoa ohjattua harjoittelua (ohjattu työharjoittelu 1 ja ohjattu työharjoittelu 2), jolla korvataan osa tutkintoon kuuluvista ammattiopinnoista.
Ohjatun työharjoittelupaikan opiskelija hankkii itse ja ennen harjoittelun aloittamista hän ilmoittaa ja hyväksyttää harjoittelupaikan ja työnkuvansa työharjoitteluvastaavalla. Ohjatusta työharjoittelusta tehdään sopimus työnantajan ja koulun välillä (sopimuspohja).
Lisätietoja opiskelijoille
Ohjatut työharjoittelut (1 ja 2) suoritetaan yhtäjaksoisessa harjoittelujaksossa, vaikka ne olisi OPSissa hajautettu käytännön syistä eri lukukausille. Ennen ohjattujen työharjoitteluiden aloittamista kaikki muut pakolliset harjoittelut (perusharjoittelut, ammattiharjoittelut, syventävät harjoittelut) tulee olla suoritettuina.
Harjoittelu alkaa harjoitteluinfolla, harjoittelupaikka ja työtehtävä hyväksytetään harjoitteluvastaavalla, jonka jälkeen ohjatusta harjoittelusta tehdään sopimus ennen harjoittelun aloittamista. Opiskelija tekee ennen harjoittelua, harjoittelun aikana ja harjoittelun päätteeksi erilaisia dokumentteja annettujen ohjeiden mukaisesti. Lisäksi opiskelija pitää harjoittelusta seminaariesityksen.
Arviointiasteikko
H-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tieto puuttuu
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty - hylätty.
Hylätty (0)
Opiskelija ei ole suorittanut vaadittua harjoitteluajanjaksoa konetekniikan alan työtehtävissä tai hän ei ole palauttanut harjoittelun suorittamiseen liittyviä dokumentteja eikä ole pitänyt harjoitteluseminaariesitystä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Hyväksytty:
Opiskelija on suorittanut vaaditun harjoitteluajan (18 vkoa) konetekniikan alaan liittyvissä työympäristöissä ja –tehtävissä. Ohjatun harjoittelun tehtävissä näkyy opiskelijan ammatillinen kehittyminen. Ennen harjoittelun aloittamista opiskelija on täyttänyt Webropol-kysymykset sekä täyttänyt harjoittelukirjasta vaaditut osuudet. Harjoittelun päättymisen jälkeen opiskelija on tuottanut ja palauttanut harjoitteluun vaadittavat dokumentit (harjoittelusopimus, harjoittelijakirja, viikkokohtaiset oppimispäiväkirjat) ja pitää harjoittelusta esityksen koulutuksen työharjoitteluseminaarissa. Opiskelija osaa kuvata omaa osaamista ja valmiuksia suhteessa harjoittelun suorittamiseen, kertomaan harjoittelupaikasta ja -tehtävistä sekä kykenee arvioimaan osaamisen kehittymistä suhteessa harjoittelun tavoitteisiin.
Ilmoittautumisaika
14.03.2022 - 30.05.2023
Ajoitus
01.08.2022 - 31.05.2023
Laajuus
20 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Insinöörikoulutus, konetekniikka
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Konetekniikan koulutus
Opettaja
- Mari-Selina Kantanen
- Mika Majuri
Vastuuhenkilö
Mari-Selina Kantanen
Opiskelijaryhmät
-
KA52K19SKonetekniikan koulutus (monimuoto-opiskelu) Kemi syksy 2019
Tavoitteet
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu on olennainen osa ammattikorkeakoulututkintoa. Monimuoto-opiskelijoilla ohjattu työharjoittelu suoritetaan osana tutkintoa ja ohjatulla työharjoittelulla korvataan osa tutkintoon kuuluvista ammattiopinnoista. Monimuoto-opiskelijoilla ohjattu työssäoppiminen ajoittuu yleensä 3./4. opintovuodelle/vuosille.
Ohjatun työharjoittelupaikan opiskelija hankkii itse. Ennen työharjoittelun aloittamista hän ilmoittaa ja hyväksyttää harjoittelupaikan ja työnkuvansa työharjoitteluvastaavalla. Ohjatusta työharjoittelusta tehdään sopimus työnantajan ja koulun välillä (sopimuspohja). Opiskelijan tulee olla vakuutettuna koko harjoittelun ajan joko koulun tai työnantajan toimesta! Lisäksi ennen harjoittelun aloittamista opiskelija on täyttänyt Webropol-kysymykset, joista hän valitsee oman työharjoittelun aikaiset osaamisen kehittämiskohteet sekä täyttänyt harjoittelukirjasta vaaditut osuudet.
Työharjoittelun alkaessa, opiskelija alkaa täyttää viikkokohtaisia oppimispäiväkirjoja. Opiskelija pitää tuntikirjanpitoa päivittäin, mutta kokoaa viikon aikaiset työtehtävät oppimispäiväkirjapohjaan. Näissä oppimispäiväkirjoissa opiskelija kertoo työtehtävien lisäksi oman osaamisen kehittymisestä tehtävien hoitamisessa ja mukaan voi liittää esim. kuvia työtehtäviin liittyen. Opiskelija pohtii oppimispäiväkirjoissa työtehtävissä tarvittavaa osaamista yleisesti sekä pohtii oman osaamisen kehittämistarpeita. Opiskelija lähettää työharjoitteluvastaavalle muutaman viikon raportit nähtäväksi, jotta saa varmuuden, että ne täyttävät vaatimukset.
Työharjoittelun päätyttyä opiskelija täyttää Webropol-kyselyn (osaamisen mittaus) ja palauttaa työharjoitteluvastaavalle ohjatun työharjoittelun dokumentit (harjoittelukirja ja viikkokohtaiset oppimispäiväkirjat). Ohjattu työharjoittelu esitellään työharjoitteluseminaarissa.
Keskeytyminen: Mikäli ohjattu työharjoittelu keskeytyy jostain syystä, tulee asiasta välittömästi ottaa yhteyttä työharjoitteluvastaavaan.
Sisältö
Tieto puuttuu
Arviointiasteikko
H-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tieto puuttuu
Ilmoittautumisaika
05.10.2020 - 31.05.2022
Ajoitus
01.08.2020 - 31.05.2022
Laajuus
20 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Insinöörikoulutus, konetekniikka
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Konetekniikan koulutus
Opettaja
- Mari-Selina Kantanen
Vastuuhenkilö
Mari-Selina Kantanen
Opiskelijaryhmät
-
KA52K18SKonetekniikan koulutus (monimuoto-opiskelu) Kemi syksy 2018