Metsätalousinsinöörikoulutus (päiväopinnot), Rovaniemi, syksy 2021: R64M21S
Tunnus: R64M21S
Kuvaus
Metsätalousinsinöörikoulutuksessa tutustut metsään ekosysteeminä, opit arvioimaan puustotietoja sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan metsänhoitoa ja puunhankintaa maastossa. Saat valmiudet metsänomistajien neuvontaan ja perehdyt metsätalouden liiketoimintamahdollisuuksiin.
Metsätalousinsinöörinä toimit metsäbiotalouden työtehtävissä. Metsäosaamisen lisäksi tarvitset vuorovaikutustaitoja, liiketoimintaosaamista ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Metsätalousinsinöörin tehtävissä yhdistyvät esimerkiksi metsävaratiedon keruu ja hyödyntäminen, logistiikka ja asiakaspalvelutehtävät.
Metsätalousinsinöörinä suunnittelet ja toteutat metsien hoitoa esimerkiksi metsäsuunnittelun, metsäneuvonnan tai puunhankinnan tehtävissä. Voit myös ohjata puunkorjuuta ja –kuljetuksia tai toimia metsäpalveluyrittäjänä.
Metsätalouden opetus on mukana pohjoisen metsätalouden strategisessa kehittämistyössä Lapin AMKin biotalouden tutkimusryhmän kanssa. Keskeiset kehittämisalueet metsätaloudessa ovat puuhuolto ja metsänhoito. Läpileikkaavina teemoina opinnoissa ovat biotalous ja kiertotalous.
Opintojen aikana suuntaat omaa ammatillista osaamistasi ja erikoistumistasi ammattiopintojen, harjoittelun, opinnäytetyön ja projektitöiden avulla. Samalla saat kontakteja ja verkostoja, joita tarvitset työllistymiseen opintojen jälkeen.
Voit suorittaa osan tutkinnostasi opiskelemalla ulkomailla yhteistyökorkeakouluissa tai hankkimalla harjoittelupaikan ulkomailta. Kansainvälisyys toteutuu opinnoissa myös saapuvien opiskelija- ja opettajavaihtojen kautta.
AMMATILLISEN KASVUN POLKU
Tutkinnon laajuus on 240 opintopisteestä (op). Yksi opintovuosi sisältää 1 600 tuntia opiskelijan työskentelyä, joka tarkoittaa 60 opintopisteen suoritusta opintovuoden aikana.
Tutkinto koostuu metsätalousinsinöörin ydinosaamisen varmistavista opinnoista, osaamista syventävistä ja laajentavista profiloivista opinnoista sekä tutkimus- ja kehittämisosaamiseen keskittyvistä opinnoista. Oppiminen ja ammatillinen kasvu metsätalousinsinööriksi kuvataan opetussuunnitelmassa vuosi- ja lukukausiteemojen avulla:
1. Vuositeema: Metsä toimintaympäristönä
Opit metsäekosysteemin toimintaa ja metsätalouden toimintaympäristön perusrakenteet sekä aloitat oman ammatti-identiteettisi rakentamisen. Luot perustaa metsätalouden opinnoille perehtymällä metsäluonnon kasvupaikkoihin, metsänhoitoon ja puunhankintaan.
Lukukausiteema 1: Metsäekosysteemin hyödyntäminen ja hoitaminen
Tutustut metsän kasvatuksen perusteisiin, metsän uudistamiseen ja metsällisiin mittauksiin. Tiedät metsätalousinsinöörin yleisen työnkuvan ja saat valmiudet suorittavan työn harjoitteluun.
Lukukausiteema 2: Metsänhoito ja puunjalostus
Tutustut metsänhoidon menetelmiin ja osaat tehdä metsänhoidollisia ratkaisuja ja hyödyntää paikkatietoa metsätalouden suunnittelutehtävissä. Ymmärrät puuraaka-aineen ominaisuuksien merkityksen puun jalostuksessa.
2. Vuositeema: Kestävä metsänkäyttö
Perehdyt metsäbiotalouden merkitykseen Suomessa. Opit laatimaan leimikkosuunnitelman. Puun käytön lisäksi syvennyt luonnon tarjoamiin muihin hyötyihin ja palveluihin sekä niiden käyttömuotoihin ja merkitykseen erityisesti Pohjois-Suomessa.
Lukukausiteema 3: Metsien operatiivinen suunnittelu ja liiketoimintaosaaminen
Opit operatiivisen puunkorjuun suunnittelun menetelmiä ja tiedät leimikonsuunnittelun työvaiheet sekä puukaupan perusteet. Tiedät taloudellisen ja liiketoiminnallisen ajattelun merkityksen metsätaloudessa ja osaat toimia asiakaspalvelutehtävissä. Tutustut metsäluonnon ekosysteemipalveluihin.
Lukukausiteema 4: Metsien älykkään käytön osaaminen
Opit määrittämään metsänhoidon toimenpiteitä maasto-olosuhteissa ja laatimaan leimikkosuunnitelman. Hyödynnät nykyaikaisia metsätietojärjestelmiä ja –aineistoja ja osaat hyödyntää metsäekonomian menetelmiä. Opit englanninkielistä viestintää.
3. Vuositeema: Puunhuollon asiantuntija
Perehdyt puunkorjuun suunnittelussa tarvittaviin tietoihin ja taitoihin. Sovellat ja laajennat puun ja muiden biotalouden raaka-aineiden hankintaan liittyvää suunnitteluosaamistasi. Aloitat opinnäytetyön.
Lukukausiteema 5: Metsäbiotalouden raaka-ainehuolto
Opit biotalouden raaka-ainevirtojen hallinnan ja metsäsuunnittelun menetelmien hyödyntämistä eri suunnittelutasoilla. Tiedät metsäbioenergian suunnittelun ja hyödyntämisen menetelmiä ja osaat hyödyntää niitä käytännön työtehtävissä. Opit johtamisen ja esimiestyön taitoja. Opit ruotsinkielistä viestintää.
Lukukausiteema 6: Metsäsuunnittelu ja metsäomaisuuden hallinta
Laadit metsänomistajan tavoitteisiin perustuvan metsäsuunnitelman ja osaat hyödyntää tietotaitoasi työtehtävissä. Perehdyt opinnäytetyön perusteisiin ja tutkimuksessa käytettäviin menetelmiin.
4. Vuositeema: Kestävän metsäbiotalouden asiantuntija
Osaat yhdistellä aiemmissa opinnoissa oppimiasi aiheita laajemmiksi kokonaisuuksiksi ja soveltaa niitä kehitystehtävissä ja monipuolista osaamista vaativissa suunnittelutehtävissä. Syvennät työelämätaitojasi ja ammattiaineiden osaamistasi ja jatkat ammatillista profiloitumistasi. Sinulla on mahdollisuus syventää kansainvälistä osaamista vaihto-opinnoissa.
Lukukausiteema 7: Ammatillinen erikoistuminen ja kansainvälisyys
Valitset ammatillista profiloitumista tukevia vaihtoehtoisia ja valinnaisia opintoja, jotka syventävät ja laajentavat ammatillista osaamistasi. Voit lähteä vaihto-opiskelijaksi.
Lukukausiteema 8: Kehittämistoiminta ja syventävä harjoittelu
Laadit ja viimeistelet työelämälähtöisen opinnäytetyösi. Ammattitaitoa syventävässä harjoittelussa opit metsäalan toimihenkilötöitä.
Opetussuunnitelman perustana toimivat työelämän osaamistavoitteet arviointikriteereineen. Osaamistavoitteet jakautuvat yleisiin, työelämätaitoja kuvaaviin (1-5) ja koulutuskohtaisiin osaamistavoitteisiin (6-10).
Osaamistavoitteet
1. Oppimisen taidot
2. Eettinen osaaminen
3. Työyhteisöosaaminen
4. Innovaatio-osaaminen
5. Kansainvälistymisosaaminen
6. Metsäekosysteemien kestävä käyttö
7. Luonnonvaratiedon hankinta, analysointi, hallinta ja hyödyntäminen
8. Metsäbiotalouden suunnitteluosaaminen
9. Metsätalouden liiketoiminta ja johtaminen
10. Metsäasiantuntijuus ja kehittämistoiminta metsätalouden toimintaympäristössä
OPINTOJEN TOTEUTTAMINEN
Metsätalousinsinöörikoulutuksessa voit opiskella päivä- tai monimuoto-opinnoissa. Monimuoto-opinnot mahdollistavat opiskelusi työn ohella, sillä opetus tapahtuu pääsääntöisesti verkon välityksellä.
Opinnot koostuvat luennoista, maasto- ja muista harjoituksista ja omatoimisesta opiskelusta. Koulutuksella on yhteistyötä paikallisten ja alueellisten metsäorganisaatioiden kanssa: yhteistyö toteutuu esimerkiksi kehittämishankkeiden, luentojen ja vierailujen kautta. Projektiopintojen ja opinnäytetöiden aiheet saadaan työelämästä.
Opintojen alusta asti sinulla on vastuu opintojesi etenemistä. Nykytyöelämän vaatimusten mukaisesti sinulta odotetaan aktiivista osallistumista sekä kykyä itsenäiseen ja ryhmätyöskentelyyn. Tukea oppimiseen saat opinto-ohjaajalta, kaikilta opettajilta ja kanssaopiskelijoilta.
Voit lukea hyväksi aikaisemmin hankittua osaamistasi esimerkiksi opintojen tai työkokemuksen perusteella.
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2021-2022 | 2022-2023 | 2023-2024 | 2024-2025 |
Syksy
2021 |
Kevät
2022 |
Syksy
2022 |
Kevät
2023 |
Syksy
2023 |
Kevät
2024 |
Syksy
2024 |
Kevät
2025 |
1. / 2021 | 2. / 2022 | 3. / 2022 | 1. / 2022 | 2. / 2023 | 3. / 2023 | 1. / 2023 | 2. / 2024 | 3. / 2024 | 1. / 2024 | 2. / 2025 | 3. / 2025 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
METYDIN21 |
YDINOSAAMINEN
(Valitaan kaikki) |
190 | 10 | 15 | 10 | 10 | 5 | 10 | 10 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||
R604ML11OJ | Opiskelutaidot ja valmiudet | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML12OJ | Suomen kieli ja viestintä | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML13OJ | Matematiikka | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML14OJ | English for Forestry Engineers | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML15OJ | Ruotsin kieli | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML21OJ | Pohjoiset ekosysteemit ja kasvit | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML22OJ | Kasvien kasvu ja siihen vaikuttavat tekijät | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML23OJ | Metsällisen osaamisen valmiudet | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML24OK-1003 |
Metsänhoito
(Valitaan kaikki) |
10 | ||||||||||||||||||||||||
R604ML24AOJ | Siemenestä taimikoksi | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML24BOJ | Taimikosta metsäksi | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML25OK-1003 |
Puuraaka-aine, puunjalostus ja puunhankinta
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||||||||
R604ML25AOJ | Puuraaka-aine ja puunjalostus | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML25BOJ | Leimikon suunnittelu ja puukauppa | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML25COJ | Puunkorjuun suunnittelu ja kaukokuljetus sekä metsäkoneet | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML26OJ | Kestävä metsän käyttö | 10 | 10 | 10 | 10 | |||||||||||||||||||||
R604ML27OJ | Metsikön mittaus ja metsävaratiedon hallinta | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML28OJ | Riista-, kala- ja porotalous sekä keräilytuotteet | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||
R604ML29OJ | Ekosysteemipalvelut | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML30OK-1003 |
Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen metsäalalle
(Valitaan kaikki) |
10 | ||||||||||||||||||||||||
R604ML30AOJ | Yrittäjyys ja liiketoiminnan suunnittelu | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||
R604ML30BOJ | Taloushallinto ja markkinointi | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML31OJ | Suometsien hoito | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML32OJ | Metsäbioenergia | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML33OJ | Puuhuolto ja logistiikka | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML42OJ | Metsäsuunnittelun ja kaukokartoituksen perusteet sekä metsäsuunnittelumenetelmät | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML34OJ | Pohjoisten alueiden mahdollisuudet | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML35OJ | Metsäekonomia | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||
R604ML37OJ | Metsäsuunnitelman laatiminen ja kaukokartoitusaineistot | 10 | 10 | 10 | 10 | |||||||||||||||||||||
R604ML38OJ | Maa- ja metsäomaisuuden hallinta | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML39OJ | Johtaminen ja työyhteisötaidot | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML40OJ | Hankepohjainen aluekehitystyö | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
R604ML41OJ | Kehittämistoiminta työyhteisössä | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
RUOTSIK | Ruotsin kirjallinen taito | 0 | ||||||||||||||||||||||||
RUOTSIS | Ruotsin suullinen taito | 0 | ||||||||||||||||||||||||
METINT21 |
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu
(Valitaan kaikki) |
30 | ||||||||||||||||||||||||
R604ML120 | Harjoittelu 1 | 15 | ||||||||||||||||||||||||
R604ML121 | Harjoittelu 2 | 15 | ||||||||||||||||||||||||
METPROF21 |
PROFILOIVA OSAAMINEN
(Valitaan opintopisteitä: 30) |
30 | ||||||||||||||||||||||||
R604ML71OJ | Biotalous kiertotaloudessa | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||
R604ML72OJ | Luonnon monimuotoisuuden edistäminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||
R604ML73OJ | Keräilytuotteiden käyttö ja jalostus | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||
R604ML74OJ | Maisemasuunnittelu | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||
R604ML75OJ | Digitaalisen luonnonvaratiedon hyödyntäminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||
R604ML76OJ | Metsäyrittäminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||
METPROF21-LUCYRT |
Yrittäjyyden perusopinnot
(Valitaan opintopisteitä: 25) |
0 - 25 | ||||||||||||||||||||||||
YRIT1111 | Yrittäjyyden mahdollisuudet | 5 | ||||||||||||||||||||||||
YRIT1112 | Ideasta markkinoille | 5 | ||||||||||||||||||||||||
YRIT1113 | Digitaalisuuden mahdollisuudet liiketoiminnassa | 5 | ||||||||||||||||||||||||
YRIT1114 | Aloittavan yrityksen taloushallinto | 5 | ||||||||||||||||||||||||
YRIT1115 | Yrityksen perustaminen ja toiminnan kehittäminen | 5 | ||||||||||||||||||||||||
METRD21 |
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN
(Valitaan kaikki) |
20 | ||||||||||||||||||||||||
R604ML62OJ | Opinnäytetyön menetelmäopinnot | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||
METRD21-METOPT |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||||||||
AMKO001 | Opinnäytetyön suunnitteluvaihe | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
AMKO002 | Opinnäytetyön toteuttamisvaihe | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
AMKO003 | Opinnäytetyön viimeistelyvaihe | 5 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
Yhteensä | 240 | 50 | 50 | 75 | 40 | 25 | 25 | 30 | 20 | 30 | 45 | 35 | 5 | 25 | 25 | 0 | 30 | 20 | 0 | 30 | 27.5 | 17.5 | 35 | 5 | 0 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
Todistusjäsentely - AMK
Todistusjäsentelyssä opintojaksot jakautuvat ammattikorkeakoulun asetuksen mukaisesti..
Metsätalousinsinöörikoulutuksen kompetenssit
Ammattikorkeakoulutuksen yhteiset ja koulutuksen kompetenssit
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista |
Opiskelutaidot ja valmiudet |
Suomen kieli ja viestintä |
Puuraaka-aine ja puunjalostus |
Leimikon suunnittelu ja puukauppa |
Puunkorjuun suunnittelu ja kaukokuljetus sekä metsäkoneet |
Kestävä metsän käyttö |
Riista-, kala- ja porotalous sekä keräilytuotteet |
Ekosysteemipalvelut |
Yrittäjyys ja liiketoiminnan suunnittelu |
Metsäsuunnittelun ja kaukokartoituksen perusteet sekä metsäsuunnittelumenetelmät |
Maa- ja metsäomaisuuden hallinta |
Johtaminen ja työyhteisötaidot |
Opinnäytetyön menetelmäopinnot |
Opinnäytetyön suunnitteluvaihe |
Opinnäytetyön toteuttamisvaihe |
Opinnäytetyön viimeistelyvaihe |
Innovaatio-osaaminen
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen |
Hankepohjainen aluekehitystyö |
Kehittämistoiminta työyhteisössä |
Opinnäytetyön menetelmäopinnot |
Opinnäytetyön suunnitteluvaihe |
Opinnäytetyön toteuttamisvaihe |
Opinnäytetyön viimeistelyvaihe |
Kansainvälistymisosaaminen
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kieli-taidon |
English for Forestry Engineers |
Ruotsin kieli |
Siemenestä taimikoksi |
Taimikosta metsäksi |
Pohjoisten alueiden mahdollisuudet |
Luonnonvaratiedon hankinnan, analysoinnin, hallinnan ja hyödyntämisen osaaminen
- Osaa kerätä metsävaratietoa maastossa ja osaa soveltaa eri mittausmenetelmiä luonnonvaratiedon keräämisessä. |
Matematiikka |
Metsällisen osaamisen valmiudet |
Metsikön mittaus ja metsävaratiedon hallinta |
Ekosysteemipalvelut |
Metsäbioenergia |
Metsäsuunnittelun ja kaukokartoituksen perusteet sekä metsäsuunnittelumenetelmät |
Metsäekonomia |
Metsäsuunnitelman laatiminen ja kaukokartoitusaineistot |
Maa- ja metsäomaisuuden hallinta |
Metsien käytön suunnitteluosaaminen
- Osaa tehdä metsäsuunnittelua eri aikajänteillä. |
Puuraaka-aine ja puunjalostus |
Leimikon suunnittelu ja puukauppa |
Puunkorjuun suunnittelu ja kaukokuljetus sekä metsäkoneet |
Kestävä metsän käyttö |
Suometsien hoito |
Metsäbioenergia |
Puuhuolto ja logistiikka |
Metsäsuunnittelun ja kaukokartoituksen perusteet sekä metsäsuunnittelumenetelmät |
Metsäsuunnitelman laatiminen ja kaukokartoitusaineistot |
Maa- ja metsäomaisuuden hallinta |
Metsäasiantuntijuus ja kehittämistoiminta metsätalouden toimintaympäristössä
- Osaa kehittää omaa osaamistaan työelämälähtöisesti. |
Hankepohjainen aluekehitystyö |
Kehittämistoiminta työyhteisössä |
Opinnäytetyön menetelmäopinnot |
Opinnäytetyön suunnitteluvaihe |
Opinnäytetyön toteuttamisvaihe |
Opinnäytetyön viimeistelyvaihe |
Metsäekosysteemien kestävän käytön osaaminen
- Osaa metsäekosysteemien hoidon ja hyödyntämisen osaaminen monipuolisella ja kestävällä tavalla. |
Pohjoiset ekosysteemit ja kasvit |
Siemenestä taimikoksi |
Taimikosta metsäksi |
Puuraaka-aine ja puunjalostus |
Leimikon suunnittelu ja puukauppa |
Puunkorjuun suunnittelu ja kaukokuljetus sekä metsäkoneet |
Kestävä metsän käyttö |
Riista-, kala- ja porotalous sekä keräilytuotteet |
Ekosysteemipalvelut |
Suometsien hoito |
Metsäbioenergia |
Puuhuolto ja logistiikka |
Metsäsuunnittelun ja kaukokartoituksen perusteet sekä metsäsuunnittelumenetelmät |
Pohjoisten alueiden mahdollisuudet |
Metsäsuunnitelman laatiminen ja kaukokartoitusaineistot |
Metsäekosysteemien toiminnan osaaminen
- Osaa metsä- ja suoekosysteemien biologisten ja ekologisten rakenteiden osaaminen sekä niiden toiminnan ymmärtäminen. |
Pohjoiset ekosysteemit ja kasvit |
Kasvien kasvu ja siihen vaikuttavat tekijät |
Siemenestä taimikoksi |
Taimikosta metsäksi |
Riista-, kala- ja porotalous sekä keräilytuotteet |
Ekosysteemipalvelut |
Suometsien hoito |
Pohjoisten alueiden mahdollisuudet |
Metsätalouden liiketoiminta ja johtaminen
- Ymmärtää metsätalouden erikoisluonteen mm. pitkät aikajänteet taloudellisena toimintana. |
Puuraaka-aine ja puunjalostus |
Leimikon suunnittelu ja puukauppa |
Puunkorjuun suunnittelu ja kaukokuljetus sekä metsäkoneet |
Kestävä metsän käyttö |
Yrittäjyys ja liiketoiminnan suunnittelu |
Metsäbioenergia |
Puuhuolto ja logistiikka |
Metsäekonomia |
Metsäsuunnitelman laatiminen ja kaukokartoitusaineistot |
Johtaminen ja työyhteisötaidot |
Metsätalous biotalouden osana
- Opiskelija tietää mitä ekosysteemipalvelut ovat sekä pystyy niiden pohjalta kehittämään ekosysteemipalveluihin perustavaa yritystoimintaa erityisesti metsissä. |
Opiskelutaidot ja valmiudet |
Metsällisen osaamisen valmiudet |
Metsäbioenergia |
Puuhuolto ja logistiikka |
Maa- ja metsäomaisuuden hallinta |
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan |
Opiskelutaidot ja valmiudet |
Suomen kieli ja viestintä |
Matematiikka |
English for Forestry Engineers |
Ruotsin kieli |
Pohjoiset ekosysteemit ja kasvit |
Kasvien kasvu ja siihen vaikuttavat tekijät |
Metsällisen osaamisen valmiudet |
Metsikön mittaus ja metsävaratiedon hallinta |
Opinnäytetyön menetelmäopinnot |
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia |
Opiskelutaidot ja valmiudet |
Suomen kieli ja viestintä |
Johtaminen ja työyhteisötaidot |
Hankepohjainen aluekehitystyö |
Kehittämistoiminta työyhteisössä |
Luokittelemattomat |
Taloushallinto ja markkinointi |
Ruotsin kirjallinen taito |
Ruotsin suullinen taito |
Harjoittelu 1 |
Harjoittelu 2 |
Biotalous kiertotaloudessa |
Luonnon monimuotoisuuden edistäminen |
Keräilytuotteiden käyttö ja jalostus |
Maisemasuunnittelu |
Digitaalisen luonnonvaratiedon hyödyntäminen |
Metsäyrittäminen |
Yrittäjyyden mahdollisuudet |
Ideasta markkinoille |
Digitaalisuuden mahdollisuudet liiketoiminnassa |
Aloittavan yrityksen taloushallinto |
Yrityksen perustaminen ja toiminnan kehittäminen |