Siirry suoraan sisältöön

Potilasohjaus ja terveyden edistäminenLaajuus (5 op)

Tunnus: A72H0004

Laajuus

5 op

Opetuskieli

  • suomi

Osaamistavoitteet

Osaat potilasohjausprosessin eri vaiheet ja keskeisimmät potilasohjausmenetelmät.
Tunnistat terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
Tunnistat olemassa olevia ja uusia terveysuhkia sekä osaat tuoda ne osaksi asiakkaiden ja potilaiden terveyden edistämistä.
Osaat terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Osaat käyttää erilaisia terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille.
Osaat asiakaslähtöisen rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat tarkkailla aikuisen hengitys- ja verenkiertoelimistöön liittyvää toimintaa, tiedät niiden normaalin toiminnan ja tunnistat niiden muutokset.
Osaat käyttää tavallisimpia hoitotyön auttamismenetelmiä hengitykseen ja verenkiertoon liittyvissä ongelmissa.

Sisältö

- Tavoitteellinen potilasohjaus
- Ohjausmenetelmien potilaslähtöinen ja monipuolinen käyttö
- Asiakkaan ja potilaan osallisuus sekä sen edistäminen
- Kansanterveys ja terveyden edistäminen (ravitsemuksen, liikunnan ja unen yhteys ihmisen kokonaisterveyteen)
-Terveydenhuollon informaatioteknologia
- Rakenteinen kirjaaminen
- Kliinisen hoitotyön toimenpiteistä hengitykseen ja verenkiertoon liittyvät seuranta- ja tarkkailumenetelmät (ABC: ekg, verenpaine, pulssi, hengitys, lämpö & NEWS-pisteytys) sekä hoitotyön auttamismenetelmät.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tunnistat ja osaat kuvata potilasohjausprosessin sekä siihen liittyvän lainsäädännön.
Osaat nimetä ja määritellä potilasohjauksen keskeisimpiä menetelmiä.
Tunnistat ja osaat selittää kansanterveyden käsitteen sekä osaat nimetä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia,
Osaat selittää terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Osaat määritellä asiakaslähtöisen ja terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheet sekä toteuttaa niitä ohjatusti.
Tiedät ja määrittelet erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat toteuttaa niitä ohjatusti.
Tunnistat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Tiedät ja osaat ohjatusti arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti sekä osaat tukea niitä ohjatusti.

Hylätty: Et saavuta tasoa 1.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Toimit pääosin itsenäisesti ja vastuullisesti sekä lainsäädännön mukaisesti potilasohjausprosessissa.
Osaat asiakaslähtöisesti valita ja arvioida sopivia potilasohjauksen menetelmiä.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia.
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Toimit pääosin itsenäisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja perustelet toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat pääosin itsenäisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat perustella toimintaasi.
Ymmärrät rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat tunnistaa ja arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti ja osaat tukea niitä pääosin itsenäisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaat tulkita potilasohjausta koskevaa lainsäädäntöä ja osaat arvioida sen toteutumista potilasohjauksessa.
Osaat itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa potilasohjauksen potilasohjausprosessin mukaisesti sekä yhdistellä eri potilasohjauksen menetelmiä ja arvioida niiden soveltuvuutta.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida ja yhdistellä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat sekä kykenet yhdistämään ne hoitotyöhön.
Toimit itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi.
Osaat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat itsenäisesti arvioida ja tukea potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti.

Ilmoittautumisaika

18.03.2024 - 06.10.2024

Ajoitus

07.10.2024 - 13.12.2024

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutus K

Toimipiste

Kosmos, Tietokatu 1, Kemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 59

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajakoulutus, Kemi
Opettaja
  • Hanna Ruonala
  • Henna Kivipuro
  • Marianne Karttunen
  • Hoitotyö SH X2, Kemi AMK
  • Henri Perälä
  • Kirsi Heikkinen
Vastuuhenkilö

Henna Kivipuro

Ajoitusryhmät
  • Ryhmä A (Koko: 35. Avoin AMK: 0.)
  • Ryhmä B (Koko: 35. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • KA72H24S
    Sairaanhoitajakoulutus (monimuoto-opinnot), Kemi, syksy 2024
Koulutusryhmat
  • Ryhmä A
  • Ryhmä B

Tavoitteet

Aika ja paikka

Syyslukukausi 2024.
Etä- ja lähiopetuksena.

Oppimateriaalit

  • Patja K., Absetz P. & Rautava P. (Toim.) 2022. Terveyden edistäminen. Kustannus Oy Duodecim. Oppikirja on saatavilla sähköisenä Luc Finnan kautta HAKA-tunnuksilla Duodecim Oppiporttiin kirjautumalla Oppikirjat-osiosta.

  • Muu opettajan ilmoittama materiaali.

Opetusmenetelmät

Lähi- ja etäopetus.
Itsenäiset yksilö- ja pienryhmätehtävät.
Seminaarit/webinaarit (100% läsnäolo).
Taitopajat ja simulaatiot (100% läsnäolo).
Kädentaitoharjoitukset, Training camp ja käytännön harjoittelu.
Muut oppimista tukevat menetelmät.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Potilasohjaus & terveyden edistäminen 10.12.2024 Moodlessa
Uusinnat Lapin amk:n tutkintosäännön mukaisesti (koululla, Moodlessa, Exam-palvelussa), sovitaan erikseen.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hoitotyön taidot ja toiminnot; Kliinisen hoitotyön perusosaamisen tietotesti TAI Hoitotyön tentti.
Potilasohjauksen ja terveyden edistämisen tentti.
Eri teemoihin liittyvät ennakkotehtävät (hyväksytty-hylätty)/Skholen ja/tai Oppiportin sähköiset tentit/verkkokurssit.
Hoitotyön harjoituksissa ja taitopajoissa läsnäolo 100%.

Hylätty (0)

Ei saavuta tyydyttävän 1 tasoa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Tunnistat ja osaat selittää kansanterveyden käsitteen sekä osaat nimetä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Osaat selittää terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat
Osaat määritellä asiakaslähtöisen ja terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheet sekä toteuttaa niitä ohjatusti
Tiedät ja määrittelet erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat toteuttaa niitä ohjatusti
Tunnistat rakenteisen kirjaamisen periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Toimit pääosin itsenäisesti ja vastuullisesti sekä lainsäädännön mukaisesti potilasohjausprosessissa

Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat

Ymmärrät rakenteisen kirjaamisen periaatteet
Osaat tunnistaa ja arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti ja osaat tukea niitä pääosin itsenäisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaat tulkita potilasohjausta koskevaa lainsäädäntöä ja osaat arvioida sen toteutumista potilasohjauksessa.
Osaat itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa potilasohjauksen potilasohjausprosessin mukaisesti sekä yhdistellä eri potilasohjauksen menetelmiä ja arvioida niiden soveltuvuutta.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida ja yhdistellä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat sekä kykenet yhdistämään ne hoitotyöhön.
Toimit itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi.
Osaat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat itsenäisesti arvioida ja tukea potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti.

Ilmoittautumisaika

18.03.2024 - 06.10.2024

Ajoitus

07.10.2024 - 13.12.2024

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutus K

Toimipiste

Kosmos, Tietokatu 1, Kemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 35

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitajakoulutus, Kemi
Opettaja
  • Henna Kivipuro
  • Marianne Karttunen
  • Hoitotyö SH X2, Kemi AMK
  • Henri Perälä
  • Kirsi Heikkinen
Vastuuhenkilö

Henna Kivipuro

Opiskelijaryhmät
  • KA72T24S
    Terveydenhoitajakoulutus (monimuoto-opinnot) Kemi, syksy 2024

Tavoitteet

Osaat potilasohjausprosessin eri vaiheet ja keskeisimmät potilasohjausmenetelmät.
Tunnistat terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
Tunnistat olemassa olevia ja uusia terveysuhkia sekä osaat tuoda ne osaksi asiakkaiden ja potilaiden terveyden edistämistä.
Osaat terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Osaat käyttää erilaisia terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille.
Osaat asiakaslähtöisen rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat tarkkailla aikuisen hengitys- ja verenkiertoelimistöön liittyvää toimintaa, tiedät niiden normaalin toiminnan ja tunnistat niiden muutokset.
Osaat käyttää tavallisimpia hoitotyön auttamismenetelmiä hengitykseen ja verenkiertoon liittyvissä ongelmissa.

Sisältö

- Tavoitteellinen potilasohjaus
- Ohjausmenetelmien potilaslähtöinen ja monipuolinen käyttö
- Asiakkaan ja potilaan osallisuus sekä sen edistäminen
- Kansanterveys ja terveyden edistäminen (ravitsemuksen, liikunnan ja unen yhteys ihmisen kokonaisterveyteen)
-Terveydenhuollon informaatioteknologia
- Rakenteinen kirjaaminen
- Kliinisen hoitotyön toimenpiteistä hengitykseen ja verenkiertoon liittyvät seuranta- ja tarkkailumenetelmät (ABC: ekg, verenpaine, pulssi, hengitys, lämpö & NEWS-pisteytys) sekä hoitotyön auttamismenetelmät.

Aika ja paikka

Syyslukukausi 2024.
Etä- ja lähiopetuksena.

Oppimateriaalit

  • Patja K., Absetz P. & Rautava P. (Toim.) 2022. Terveyden edistäminen. Kustannus Oy Duodecim. Oppikirja on saatavilla sähköisenä Luc Finnan kautta HAKA-tunnuksilla Duodecim Oppiporttiin kirjautumalla Oppikirjat-osiosta.

  • Muu opettajan ilmoittama materiaali.

Opetusmenetelmät

Lähi- ja etäopetus.
Itsenäiset yksilö- ja pienryhmätehtävät.
Seminaarit/webinaarit (100% läsnäolo).
Taitopajat ja simulaatiot (100% läsnäolo).
Kädentaitoharjoitukset, Training camp ja käytännön harjoittelu.
Muut oppimista tukevat menetelmät.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Potilasohjaus & terveyden edistäminen 9.12.2024 Moodlessa
Uusinnat Lapin amk:n tutkintosäännön mukaisesti (koululla, Moodlessa, Exam-palvelussa), sovitaan erikseen.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tunnistat ja osaat kuvata potilasohjausprosessin sekä siihen liittyvän lainsäädännön.
Osaat nimetä ja määritellä potilasohjauksen keskeisimpiä menetelmiä.
Tunnistat ja osaat selittää kansanterveyden käsitteen sekä osaat nimetä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia,
Osaat selittää terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Osaat määritellä asiakaslähtöisen ja terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheet sekä toteuttaa niitä ohjatusti.
Tiedät ja määrittelet erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat toteuttaa niitä ohjatusti.
Tunnistat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Tiedät ja osaat ohjatusti arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti sekä osaat tukea niitä ohjatusti.

Hylätty: Et saavuta tasoa 1.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Toimit pääosin itsenäisesti ja vastuullisesti sekä lainsäädännön mukaisesti potilasohjausprosessissa.
Osaat asiakaslähtöisesti valita ja arvioida sopivia potilasohjauksen menetelmiä.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia.
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Toimit pääosin itsenäisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja perustelet toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat pääosin itsenäisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat perustella toimintaasi.
Ymmärrät rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat tunnistaa ja arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti ja osaat tukea niitä pääosin itsenäisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaat tulkita potilasohjausta koskevaa lainsäädäntöä ja osaat arvioida sen toteutumista potilasohjauksessa.
Osaat itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa potilasohjauksen potilasohjausprosessin mukaisesti sekä yhdistellä eri potilasohjauksen menetelmiä ja arvioida niiden soveltuvuutta.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida ja yhdistellä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat sekä kykenet yhdistämään ne hoitotyöhön.
Toimit itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi.
Osaat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat itsenäisesti arvioida ja tukea potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hoitotyön taidot ja toiminnot; Kliinisen hoitotyön perusosaamisen tietotesti TAI Hoitotyön tentti.
Potilasohjauksen ja terveyden edistämisen tentti.
Eri teemoihin liittyvät ennakkotehtävät (hyväksytty-hylätty)/Skholen ja/tai Oppiportin sähköiset tentit/verkkokurssit.
Hoitotyön harjoituksissa ja taitopajoissa läsnäolo 100%.

Hylätty (0)

Ei saavuta tyydyttävän 1 tasoa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Tunnistat ja osaat kuvata potilasohjausprosessin sekä siihen liittyvän lainsäädännön.
Osaat nimetä ja määritellä potilasohjauksen keskeisimpiä menetelmiä.
Tunnistat ja osaat selittää kansanterveyden käsitteen sekä osaat nimetä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Osaat selittää terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat
Osaat määritellä asiakaslähtöisen ja terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheet sekä toteuttaa niitä ohjatusti
Tiedät ja määrittelet erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat toteuttaa niitä ohjatusti
Tunnistat rakenteisen kirjaamisen periaatteet
Tiedät ja osaat ohjatusti arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti sekä osaat tukea niitä ohjatusti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Toimit pääosin itsenäisesti ja vastuullisesti sekä lainsäädännön mukaisesti potilasohjausprosessissa
Osaat asiakaslähtöisesti valita ja arvioida sopivia potilasohjauksen menetelmiä.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat
Toimit pääosin itsenäisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja perustelet toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat pääosin itsenäisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat perustella toimintaasi.
Ymmärrät rakenteisen kirjaamisen periaatteet
Osaat tunnistaa ja arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti ja osaat tukea niitä pääosin itsenäisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaat tulkita potilasohjausta koskevaa lainsäädäntöä ja osaat arvioida sen toteutumista potilasohjauksessa.
Osaat itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa potilasohjauksen potilasohjausprosessin mukaisesti sekä yhdistellä eri potilasohjauksen menetelmiä ja arvioida niiden soveltuvuutta.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida ja yhdistellä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat sekä kykenet yhdistämään ne hoitotyöhön.
Toimit itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi.
Osaat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat itsenäisesti arvioida ja tukea potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti.

Ilmoittautumisaika

18.03.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutus​ R

Toimipiste

Rantavitikka, Jokiväylä 11, Rovaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 10

Opettaja
  • Katja Saukkoriipi
Vastuuhenkilö

Katja Saukkoriipi

Tavoitteet

Osaat potilasohjausprosessin eri vaiheet ja keskeisimmät potilasohjausmenetelmät.
Tunnistat terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
Tunnistat olemassa olevia ja uusia terveysuhkia sekä osaat tuoda ne osaksi asiakkaiden ja potilaiden terveyden edistämistä.
Osaat terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Osaat käyttää erilaisia terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille.
Osaat asiakaslähtöisen rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat tarkkailla aikuisen hengitys- ja verenkiertoelimistöön liittyvää toimintaa, tiedät niiden normaalin toiminnan ja tunnistat niiden muutokset.
Osaat käyttää tavallisimpia hoitotyön auttamismenetelmiä hengitykseen ja verenkiertoon liittyvissä ongelmissa.

Sisältö

- Tavoitteellinen potilasohjaus
- Ohjausmenetelmien potilaslähtöinen ja monipuolinen käyttö
- Asiakkaan ja potilaan osallisuus sekä sen edistäminen
- Kansanterveys ja terveyden edistäminen (ravitsemuksen, liikunnan ja unen yhteys ihmisen kokonaisterveyteen)
-Terveydenhuollon informaatioteknologia
- Rakenteinen kirjaaminen
- Kliinisen hoitotyön toimenpiteistä hengitykseen ja verenkiertoon liittyvät seuranta- ja tarkkailumenetelmät (ABC: ekg, verenpaine, pulssi, hengitys, lämpö & NEWS-pisteytys) sekä hoitotyön auttamismenetelmät.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tunnistat ja osaat kuvata potilasohjausprosessin sekä siihen liittyvän lainsäädännön.
Osaat nimetä ja määritellä potilasohjauksen keskeisimpiä menetelmiä.
Tunnistat ja osaat selittää kansanterveyden käsitteen sekä osaat nimetä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia,
Osaat selittää terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Osaat määritellä asiakaslähtöisen ja terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheet sekä toteuttaa niitä ohjatusti.
Tiedät ja määrittelet erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat toteuttaa niitä ohjatusti.
Tunnistat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Tiedät ja osaat ohjatusti arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti sekä osaat tukea niitä ohjatusti.

Hylätty: Et saavuta tasoa 1.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Toimit pääosin itsenäisesti ja vastuullisesti sekä lainsäädännön mukaisesti potilasohjausprosessissa.
Osaat asiakaslähtöisesti valita ja arvioida sopivia potilasohjauksen menetelmiä.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia.
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Toimit pääosin itsenäisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja perustelet toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat pääosin itsenäisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat perustella toimintaasi.
Ymmärrät rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat tunnistaa ja arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti ja osaat tukea niitä pääosin itsenäisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaat tulkita potilasohjausta koskevaa lainsäädäntöä ja osaat arvioida sen toteutumista potilasohjauksessa.
Osaat itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa potilasohjauksen potilasohjausprosessin mukaisesti sekä yhdistellä eri potilasohjauksen menetelmiä ja arvioida niiden soveltuvuutta.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida ja yhdistellä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat sekä kykenet yhdistämään ne hoitotyöhön.
Toimit itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi.
Osaat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat itsenäisesti arvioida ja tukea potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti.

Ilmoittautumisaika

02.10.2023 - 10.04.2024

Ajoitus

11.04.2024 - 31.05.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutus​ R

Toimipiste

Rantavitikka, Jokiväylä 11, Rovaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajakoulutus, Rovaniemi
Opettaja
  • Outi Mikkola
  • Johanna Rintala
  • Katja Saukkoriipi
  • Marko Vatanen
Vastuuhenkilö

Katja Saukkoriipi

Opiskelijaryhmät
  • RA72H24K
    Sairaanhoitajakoulutus (monimuoto-opinnot), Rovaniemi, kevät 2024

Tavoitteet

Osaat potilasohjausprosessin eri vaiheet ja keskeisimmät potilasohjausmenetelmät.
Tunnistat terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
Tunnistat olemassa olevia ja uusia terveysuhkia sekä osaat tuoda ne osaksi asiakkaiden ja potilaiden terveyden edistämistä.
Osaat terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Osaat käyttää erilaisia terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille.
Osaat asiakaslähtöisen rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat tarkkailla aikuisen hengitys- ja verenkiertoelimistöön liittyvää toimintaa, tiedät niiden normaalin toiminnan ja tunnistat niiden muutokset.
Osaat käyttää tavallisimpia hoitotyön auttamismenetelmiä hengitykseen ja verenkiertoon liittyvissä ongelmissa.

Sisältö

- Tavoitteellinen potilasohjaus
- Ohjausmenetelmien potilaslähtöinen ja monipuolinen käyttö
- Asiakkaan ja potilaan osallisuus sekä sen edistäminen
- Kansanterveys ja terveyden edistäminen (ravitsemuksen, liikunnan ja unen yhteys ihmisen kokonaisterveyteen)
-Terveydenhuollon informaatioteknologia
- Rakenteinen kirjaaminen
- Kliinisen hoitotyön toimenpiteistä hengitykseen ja verenkiertoon liittyvät seuranta- ja tarkkailumenetelmät (ABC: ekg, verenpaine, pulssi, hengitys, lämpö & NEWS-pisteytys) sekä hoitotyön auttamismenetelmät.

Aika ja paikka

Opintojakso toteutuu 15.4.-30.5.2024 välisenä aikana. Opintojakson info pidetään zoom.ssa 11.4.2024 klo 9-10.30.
Opiskelu toteutuu Rovaniemen kampuksella ja verkkoympäristöissä.
Pakolliset kampuspäivät ja webinaarit:
11.4 opintojakson info
15.5 Hengityksen taitopaja
16.5 Verenkierron taitopaja
17.5 Seminaari: Kansantaudit, terveyden edistäminen ja potilasohjaus.
Opintojakson palaute ja tentti.
22.5 Uusinta I:
klo 12–14 Anatomia ja fysiologia
klo 14–16 turvallinen/pot.ohjaus
29.5 Uusinta II :
klo 12–14 turvallinen, pot.ohjaus
klo 14–16 Anatomia ja fysiologia
Tarkennettu toteutussuunnitelma:
https://lucit-my.sharepoint.com/:w:/g/personal/ksaukkor_lapinamk_fi/ETgDjyP-FZRDveTbRavAgBMBpU1qqi9ytlY6hj5dKv7Zrg?e=GoQBFJ
Mikäli linkki ei avaudu suoraan, niin kopio linkki ja liitä selaimeen.

Oppimateriaalit

Hoitotyön perusosaaminen.SanomaPro, Blomqvist, Rummukainen, Sainio, Simola&Tyrisevä-Ryösö.

Moodlen materiaalit.

Skhole materiaali.

Opetusmenetelmät

Osaamisperustaiset opetusmenetelmät: Pienryhmätyöskentely, työpajatyöskentely, simulaatiot.
Itsenäinen opiskelu: Ennakkotehtävät ja verkkokurssit. Skholen materiaalit.
Huomio! Taitopajoissa tulee olla suojavaatetus. (Hoitajan vaatetus)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojakson laajuus on 5 OP. Tähän opintojaksoon ei sisälly harjoittelua työelämäympäristössä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

17.5 Opintojakson varsinainen tentti klo 15.30-17

22.5 Uusinta I:
klo 12–14 Anatomia ja fysiologia
klo 14–16 Potilasohjaus ja terveyden edistäminen

29.5 Uusinta II :
klo 12–14 Potilasohjaus ja terveyden edistäminen
klo 14–16 Anatomia ja fysiologia

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tunnistat ja osaat kuvata potilasohjausprosessin sekä siihen liittyvän lainsäädännön.
Osaat nimetä ja määritellä potilasohjauksen keskeisimpiä menetelmiä.
Tunnistat ja osaat selittää kansanterveyden käsitteen sekä osaat nimetä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia,
Osaat selittää terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Osaat määritellä asiakaslähtöisen ja terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheet sekä toteuttaa niitä ohjatusti.
Tiedät ja määrittelet erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat toteuttaa niitä ohjatusti.
Tunnistat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Tiedät ja osaat ohjatusti arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti sekä osaat tukea niitä ohjatusti.

Hylätty: Et saavuta tasoa 1.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Toimit pääosin itsenäisesti ja vastuullisesti sekä lainsäädännön mukaisesti potilasohjausprosessissa.
Osaat asiakaslähtöisesti valita ja arvioida sopivia potilasohjauksen menetelmiä.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia.
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Toimit pääosin itsenäisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja perustelet toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat pääosin itsenäisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat perustella toimintaasi.
Ymmärrät rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat tunnistaa ja arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti ja osaat tukea niitä pääosin itsenäisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaat tulkita potilasohjausta koskevaa lainsäädäntöä ja osaat arvioida sen toteutumista potilasohjauksessa.
Osaat itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa potilasohjauksen potilasohjausprosessin mukaisesti sekä yhdistellä eri potilasohjauksen menetelmiä ja arvioida niiden soveltuvuutta.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida ja yhdistellä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat sekä kykenet yhdistämään ne hoitotyöhön.
Toimit itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi.
Osaat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat itsenäisesti arvioida ja tukea potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso 5 op. on hyväksytty kun opiskelija on osoittanut tavoitteiden mukaisen osaamisensa. Opintojakson tehtävät on tehty hyväksytysti, sekä opintojakson tentti on suoritettu. Arvosana muodostuu tentistä.

Ilmoittautumisaika

02.10.2023 - 24.03.2024

Ajoitus

25.03.2024 - 27.05.2024

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutus K

Toimipiste

Kosmos, Tietokatu 1, Kemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 59

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajakoulutus, Kemi
Opettaja
  • Henna Kivipuro
  • Johanna Frant
  • Marianne Karttunen
  • Kirsi Heikkinen
Vastuuhenkilö

Henna Kivipuro

Ajoitusryhmät
  • Ryhmä A (Koko: 35. Avoin AMK: 0.)
  • Ryhmä B (Koko: 35. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • KA72H24K
    Sairaanhoitajakoulutus (monimuoto-opinnot), Kemi, kevät 2024
Koulutusryhmat
  • Ryhmä A
  • Ryhmä B

Tavoitteet

Osaat potilasohjausprosessin eri vaiheet ja keskeisimmät potilasohjausmenetelmät.
Tunnistat terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
Tunnistat olemassa olevia ja uusia terveysuhkia sekä osaat tuoda ne osaksi asiakkaiden ja potilaiden terveyden edistämistä.
Osaat terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Osaat käyttää erilaisia terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille.
Osaat asiakaslähtöisen rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat tarkkailla aikuisen hengitys- ja verenkiertoelimistöön liittyvää toimintaa, tiedät niiden normaalin toiminnan ja tunnistat niiden muutokset.
Osaat käyttää tavallisimpia hoitotyön auttamismenetelmiä hengitykseen ja verenkiertoon liittyvissä ongelmissa.

Sisältö

- Tavoitteellinen potilasohjaus
- Ohjausmenetelmien potilaslähtöinen ja monipuolinen käyttö
- Asiakkaan ja potilaan osallisuus sekä sen edistäminen
- Kansanterveys ja terveyden edistäminen (ravitsemuksen, liikunnan ja unen yhteys ihmisen kokonaisterveyteen)
-Terveydenhuollon informaatioteknologia
- Rakenteinen kirjaaminen
- Kliinisen hoitotyön toimenpiteistä hengitykseen ja verenkiertoon liittyvät seuranta- ja tarkkailumenetelmät (ABC: ekg, verenpaine, pulssi, hengitys, lämpö & NEWS-pisteytys) sekä hoitotyön auttamismenetelmät.

Aika ja paikka

Opintojakson info Zoomissa 25.3.2024 klo 12.30-14
Tenttiajankohdat ilmoitetaan infossa

Oppimateriaalit

Potilasohjauksen ja terveyden edistämisen tenttikirjallisuus:

  • Patja K., Absetz P. & Rautava P. 2022. Terveyden edistäminen. Kustannus Oy Duodecim. Luvut I - III (ss. 12 - 150), luku IV osittain (ss. 151 - 159), luvut V - VI (ss. 213 - 343)

  • Eloranta T. & Virkki S. 2011. Ohjaus hoitotyössä. Koko teos.

Potilasohjauksen ja terveyden edistämisen oheiskirjallisuus:

  • Skhole-koulutuspalvelun materiaali

  • Duodecim Oppiportin sähköinen materiaali

  • Moodle-materiaalit

  • Muu opettajan osoittama materiaali

Hoitotyön ajantasainen kirjallisuus:

Rautavaara-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M: & Vuorinen, S. 2015. Hoitotyön taidot ja toiminnot. SanomaPro.

Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa.

Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V & Anttila S. 2019. Kliininen hoitotyö: Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Sairaanhoitajan eettiset ohjeet: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf

Mykkänen M ym. 2018. Hoitotyön rakenteisen kirjaamisen auditointi. Hoitotiede 30 (3), 203-213.

Kinnunen U-M ym. 2019. FinCC-luokituskokonaisuuden käyttäjäopas FinCC 4.0, 11-47. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139267/FinCC%20opas%20ver%204_0%20FINAL_20200429.pdf?sequence=3&isAllowed=y

Suomidigi. Digiturvallisuuden verkkomateriaalit. https://www.suomidigi.fi/ohjeet-ja-tuki/digitaalinen-turvallisuus/digiturvallisuuden-verkkomateriaalit

Sairaanhoitajaliitto: cABCDE-työkalu, NEWS-pisteytys.

Skhole-koulutuspalvelun materiaali

Duodecim Oppiportin sähköinen materiaali

Moodle-materiaalit

Muu opettajan osoittama materiaali

Opetusmenetelmät

Lähi- ja etäopetus
Itsenäiset yksilö- ja pienryhmätehtävät
Seminaarit/webinaarit (100% läsnäolo)
Taitopajat (100% läsnäolo)
Muut oppimista tukevat menetelmät

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hoitotyön tentti 15.5.2024 koululla, uusintatenttipäivä 27.5.2024 koululla
Potilasohjauksen ja terveyden edistämisen tentti 23.5.2024 Moodlessa, uusinnat sovitusti

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tunnistat ja osaat kuvata potilasohjausprosessin sekä siihen liittyvän lainsäädännön.
Osaat nimetä ja määritellä potilasohjauksen keskeisimpiä menetelmiä.
Tunnistat ja osaat selittää kansanterveyden käsitteen sekä osaat nimetä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia,
Osaat selittää terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Osaat määritellä asiakaslähtöisen ja terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheet sekä toteuttaa niitä ohjatusti.
Tiedät ja määrittelet erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat toteuttaa niitä ohjatusti.
Tunnistat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Tiedät ja osaat ohjatusti arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti sekä osaat tukea niitä ohjatusti.

Hylätty: Et saavuta tasoa 1.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Toimit pääosin itsenäisesti ja vastuullisesti sekä lainsäädännön mukaisesti potilasohjausprosessissa.
Osaat asiakaslähtöisesti valita ja arvioida sopivia potilasohjauksen menetelmiä.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia.
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat.
Toimit pääosin itsenäisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja perustelet toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat pääosin itsenäisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat perustella toimintaasi.
Ymmärrät rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat tunnistaa ja arvioida potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti ja osaat tukea niitä pääosin itsenäisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaat tulkita potilasohjausta koskevaa lainsäädäntöä ja osaat arvioida sen toteutumista potilasohjauksessa.
Osaat itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa potilasohjauksen potilasohjausprosessin mukaisesti sekä yhdistellä eri potilasohjauksen menetelmiä ja arvioida niiden soveltuvuutta.
Ymmärrät kansanterveyden käsitteen sekä osaat arvioida ja yhdistellä terveyden kannalta keskeisiä riskitekijöitä ja uhkia
Ymmärrät terveyden edistämisen keskeiset käsitteet, periaatteet, toimijat ja teoriat sekä kykenet yhdistämään ne hoitotyöhön.
Toimit itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti terveyttä edistävän ohjausprosessin eri vaiheissa ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi prosessin eri vaiheissa.
Toteutat itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti erilaisia voimavaralähtöisiä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen menetelmiä eri kohderyhmille ja osaat arvioida ja perustella toimintaasi.
Osaat rakenteisen kirjaamisen periaatteet.
Osaat itsenäisesti arvioida ja tukea potilaan peruselintoimintoja ABC-menetelmän mukaisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hoitotyön taidot ja toiminnot:
Kliinisen hoitotyön perusosaamisen tietotesti (Hyväksytty >50% Hylätty <50% kokonaispistemäärästä) TAI Hoitotyön tentti T1-K5

Potilasohjaus ja terveyden edistämisen:
Tentti T1-K5

Eri teemoihin liittyvät itsenäiset tehtävät, pienryhmä- ja ennakkotehtävät (hyväksytty-hylätty)/Skholen ja/tai Oppiportin sähköiset tentit/verkkokurssit.

Hoitotyön harjoituksissa, taitopajoissa sekä seminaareissa läsnäolo 100%.