Siirry suoraan sisältöön

Ruotsin aktivointiLaajuus (5 op)

Tunnus: T31L145OJ

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija kehittää ja vahvistaa aiemmissa opinnoissa hankkimaansa ruotsin kielen taitoa siten, että hän selviytyy ammattikorkeakoulussa ammattialansa ruotsin opinnoissa. Opiskelija rohkaistuu ja motivoituu käyttämään ruotsin kieltä. Hän kehittää suullisen ja kirjallisen viestinnän taitojaan ja laajentaa sanavarastoaan niin että selviytyy käytännön viestintätilanteista. Opiskelija pystyy tehokkaasti hyödyntämään sanakirjoja ja kielioppeja sekä muita itsenäiseen kielitaidon kehittämiseen tarkoitettuja lähteitä. Opiskelija kehittää kielenoppimisen opiskeluvalmiuksiaan ja motivoituu arvioimaan kielitaitoaan itse- ja vertaisarvioinnin kautta. Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa vähintään A2-tason eurooppalaisen viitekehyksen 6-portaisella asteikolla.

Sisältö

Kurssilla kerrataan yleissanastoa ja peruskielioppia (verbit, päälauseen sanajärjestys, substantiivit, adjektiivit, pronominit, lukusanat ja sivulauseen sanajärjestys). Opitaan kertomaan itsestä ja opinnoista. Opitaan jo myös like-elämän /toiminnan alan sanastoa.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointi perustuu valtakunnallisiin ruotsin puhumisen ja kirjoittamisen taitotasokuvauksiin.

Ilmoittautumisaika

18.03.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 30.09.2024

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Tradenomikoulutus, liiketalous T

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Opettaja
  • Raija Lummi
Vastuuhenkilö

Raija Lummi

Opiskelijaryhmät
  • TA31L24K
    Tradenomikoulutus, liiketalous (monimuoto-opinnot), Tornio, kevät 2024
  • T26K24S
    Kuvataiteilijakoulutus (päiväopinnot), Tornio, Syksy 2024
  • TA42T24K
    Tradenomikoulutus, tietojenkäsittely (monimuototo-opinnot), Tornio, kevät 2024
  • TA31L24S
    Tradenomikoulutus, liiketalous (verkko-opinnot), Tornio, syksy 2024
  • TA42T24S
    Tradenomikoulutus, tietojenkäsittely (verkko-opinnot), Tornio, syksy 2024
  • T42T24K
    Tradenomi (AMK) tietojenkäsittely, Xbit-akatemia, päiväopinnot, Tornio, kevät 2024
  • T31L24K
    Tradenomi (AMK) liiketalous, Xbit-akatemia, päiväopinnot, Tornio, kevät 2024

Tavoitteet

Opiskelija kehittää ja vahvistaa aiemmissa opinnoissa hankkimaansa ruotsin kielen taitoa siten, että hän selviytyy ammattikorkeakoulussa ammattialansa ruotsin opinnoissa. Opiskelija rohkaistuu ja motivoituu käyttämään ruotsin kieltä. Hän kehittää suullisen ja kirjallisen viestinnän taitojaan ja laajentaa sanavarastoaan niin että selviytyy käytännön viestintätilanteista. Opiskelija pystyy tehokkaasti hyödyntämään sanakirjoja ja kielioppeja sekä muita itsenäiseen kielitaidon kehittämiseen tarkoitettuja lähteitä. Opiskelija kehittää kielenoppimisen opiskeluvalmiuksiaan ja motivoituu arvioimaan kielitaitoaan itse- ja vertaisarvioinnin kautta. Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa vähintään A2-tason eurooppalaisen viitekehyksen 6-portaisella asteikolla.

Sisältö

Kurssilla kerrataan yleissanastoa ja peruskielioppia (verbit, päälauseen sanajärjestys, substantiivit, adjektiivit, pronominit, lukusanat ja sivulauseen sanajärjestys). Opitaan kertomaan itsestä ja opinnoista. Opitaan jo myös like-elämän /toiminnan alan sanastoa.

Aika ja paikka

Ruotsin aktivointi -opintojakso alkaa ennen varsinaisia ruotsin kielen opintoja.
Elokuu 2024

Oppimateriaalit

MIkä tahansa ruotsin kielioppi auttaa opiskelijaa opintojaksolla. Opettaja tekee Moodleen materiaalin.

Opetusmenetelmät

Kerrataan kielen rakenteiden perusasiat tunneilla, jotka ajoittuvat ennen varsinaista ammatillisen ruotsin kielen opintojaksoa.
Lisätietoja Sisällön jaksotuksessa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Moodle-tentti, jossa kertautuu opintojakson asiat pidetään Zoom-tuntien loputtua.

Sisällön jaksotus

Kielen aktivointi on prosessi. Opiskelija kehittää ja vahvistaa aiemmissa opinnoissa hankkimaansa ruotsin kielen taitoa siten, että hän selviytyy ammattikorkeakoulussa ammattialansa ruotsin opinnoissa. Opiskelija rohkaistuu ja motivoituu käyttämään ruotsin kieltä. Hän kehittää suullisen ja kirjallisen viestinnän taitojaan ja laajentaa sanavarastoaan niin että selviytyy käytännön viestintätilanteista. Opiskelija pystyy tehokkaasti hyödyntämään sanakirjoja ja kielioppeja sekä muita itsenäiseen kielitaidon kehittämiseen tarkoitettuja lähteitä. Opiskelija kehittää kielenoppimisen opiskeluvalmiuksiaan ja motivoituu arvioimaan kielitaitoaan itse- ja vertaisarvioinnin kautta. Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa vähintään A2-tason eurooppalaisen viitekehyksen 6-portaisella asteikolla.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointi perustuu valtakunnallisiin ruotsin puhumisen ja kirjoittamisen taitotasokuvauksiin.

Ilmoittautumisaika

01.09.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.11.2023 - 31.12.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

1 - 40

Opettaja
  • Raija Lummi
Vastuuhenkilö

Raija Lummi

Opiskelijaryhmät
  • TA42T23S
    Tradenomikoulutus, tietojenkäsittely (verkko-opinnot), Tornio, syksy 2023
  • TA31L23S
    Tradenomikoulutus, liiketalous (verkko-opinnot), Tornio, syksy 2023
  • T26K22S
    Kuvataiteilijakoulutus (päiväopinnot), Tornio, syksy 2022

Tavoitteet

Opiskelija kehittää ja vahvistaa aiemmissa opinnoissa hankkimaansa ruotsin kielen taitoa siten, että hän selviytyy ammattikorkeakoulussa ammattialansa ruotsin opinnoissa. Opiskelija rohkaistuu ja motivoituu käyttämään ruotsin kieltä. Hän kehittää suullisen ja kirjallisen viestinnän taitojaan ja laajentaa sanavarastoaan niin että selviytyy käytännön viestintätilanteista. Opiskelija pystyy tehokkaasti hyödyntämään sanakirjoja ja kielioppeja sekä muita itsenäiseen kielitaidon kehittämiseen tarkoitettuja lähteitä. Opiskelija kehittää kielenoppimisen opiskeluvalmiuksiaan ja motivoituu arvioimaan kielitaitoaan itse- ja vertaisarvioinnin kautta. Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa vähintään A2-tason eurooppalaisen viitekehyksen 6-portaisella asteikolla.

Sisältö

Kurssilla kerrataan yleissanastoa ja peruskielioppia (verbit, päälauseen sanajärjestys, substantiivit, adjektiivit, pronominit, lukusanat ja sivulauseen sanajärjestys). Opitaan kertomaan itsestä ja opinnoista. Opitaan jo myös like-elämän /toiminnan alan sanastoa.

Aika ja paikka

Alkusyksy 2024, ennen varsinaista ruotsin opintojaksoa.

Oppimateriaalit

MIkä tahansa kielioppimateriaali opiskelijalla ja opettajan laatima materiaali Moodlessa,

Opetusmenetelmät

Opettajan opetus ja ohjaus ja opiskelijoiden yksilö- ja parityöt kotona ja tunnella. Kurssilla kerrataan yleissanastoa ja peruskielioppia (verbit, päälauseen sanajärjestys, substantiivit, adjektiivit, pronominit, lukusanat ja sivulauseen sanajärjestys). Opitaan kertomaan itsestä ja opinnoista. Alustavasti oman alan sanastoa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson päätteeksi kirjallinen kertaustentti Moodlessa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelija aktivoituu ruotsin kieleen kuunnellen, puhuen, kirjoittaen ja lukien materiaalia opintojakson aikana aktiivisesti.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointi perustuu valtakunnallisiin ruotsin puhumisen ja kirjoittamisen taitotasokuvauksiin.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksyttyyn arvosanaa T1 vaaditaan noin puolet kurssin sisällön omaksumisesta.
T2= noin 60 %
H3= noin 80%
H4= noin 90%
K5= lähempänä 100%

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta 50% kokonaissisällöstä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Hyväksyttyyn arvosanaa T1 vaaditaan noin puolet kurssin sisällön omaksumisesta.
T2= noin 60 %

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

H3= noin 80%
H4= noin 90%

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

K5= lähemmäs 100% kokonaisuudesta.

Ilmoittautumisaika

01.04.2023 - 06.08.2023

Ajoitus

07.08.2023 - 31.08.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

1 - 30

Opettaja
  • Raija Lummi
Vastuuhenkilö

Raija Lummi

Opiskelijaryhmät
  • TA42T23K
    Tradenomikoulutus, tietojenkäsittely (monimuototo-opinnot), Tornio, kevät 2023

Tavoitteet

Opiskelija kehittää ja vahvistaa aiemmissa opinnoissa hankkimaansa ruotsin kielen taitoa siten, että hän selviytyy ammattikorkeakoulussa ammattialansa ruotsin opinnoissa. Opiskelija rohkaistuu ja motivoituu käyttämään ruotsin kieltä. Hän kehittää suullisen ja kirjallisen viestinnän taitojaan ja laajentaa sanavarastoaan niin että selviytyy käytännön viestintätilanteista. Opiskelija pystyy tehokkaasti hyödyntämään sanakirjoja ja kielioppeja sekä muita itsenäiseen kielitaidon kehittämiseen tarkoitettuja lähteitä. Opiskelija kehittää kielenoppimisen opiskeluvalmiuksiaan ja motivoituu arvioimaan kielitaitoaan itse- ja vertaisarvioinnin kautta. Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa vähintään A2-tason eurooppalaisen viitekehyksen 6-portaisella asteikolla.

Sisältö

Kurssilla kerrataan yleissanastoa ja peruskielioppia (verbit, päälauseen sanajärjestys, substantiivit, adjektiivit, pronominit, lukusanat ja sivulauseen sanajärjestys). Opitaan kertomaan itsestä ja opinnoista. Opitaan jo myös like-elämän /toiminnan alan sanastoa.

Aika ja paikka

ZOOM- välinein ja materiaali Moodlessa.
ke 9.8 aktivointi klo 16-18
ke 16.8. aktivointi klo 16-18
ke 18.8. aktivointi klo 16-18
ti 22.8. aktivointi klo 16-18 ja pikkutentti Moodlessa klo 18-19.
= 5 op, valinnainen opintojakso

Oppimateriaalit

Opettaja laatii, mutta mikä tahansa kielioppi ruotsin kielen perusteista käy lisämateriaalina opiskelijalle.

Opetusmenetelmät

Kerrataan kielen rakenteiden perusasiat tunneilla, jotka ajoittuvat ennen varsinaista ammatillisen ruotsin kielen opintojaksoa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

ti 22.8. aktivointi klo 16-18 ja pikkutentti Moodlessa klo 18-19.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointi perustuu valtakunnallisiin ruotsin puhumisen ja kirjoittamisen taitotasokuvauksiin.

Ilmoittautumisaika

02.12.2022 - 14.04.2023

Ajoitus

15.04.2023 - 30.06.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

1 - 40

Opettaja
  • Raija Lummi
Vastuuhenkilö

Raija Lummi

Opiskelijaryhmät
  • TA31L23K
    Tradenomikoulutus, liiketalous (monimuoto-opinnot), Tornio, kevät 2023

Tavoitteet

Opiskelija kehittää ja vahvistaa aiemmissa opinnoissa hankkimaansa ruotsin kielen taitoa siten, että hän selviytyy ammattikorkeakoulussa ammattialansa ruotsin opinnoissa. Opiskelija rohkaistuu ja motivoituu käyttämään ruotsin kieltä. Hän kehittää suullisen ja kirjallisen viestinnän taitojaan ja laajentaa sanavarastoaan niin että selviytyy käytännön viestintätilanteista. Opiskelija pystyy tehokkaasti hyödyntämään sanakirjoja ja kielioppeja sekä muita itsenäiseen kielitaidon kehittämiseen tarkoitettuja lähteitä. Opiskelija kehittää kielenoppimisen opiskeluvalmiuksiaan ja motivoituu arvioimaan kielitaitoaan itse- ja vertaisarvioinnin kautta. Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa vähintään A2-tason eurooppalaisen viitekehyksen 6-portaisella asteikolla.

Sisältö

Kurssilla kerrataan yleissanastoa ja peruskielioppia (verbit, päälauseen sanajärjestys, substantiivit, adjektiivit, pronominit, lukusanat ja sivulauseen sanajärjestys). Opitaan kertomaan itsestä ja opinnoista. Opitaan jo myös like-elämän /toiminnan alan sanastoa.

Oppimateriaalit

Opettaja laatii, mutta mikä tahansa kielioppi ruotsin kielen perusteista käy lisämateriaalina opiskelijalle.

Opetusmenetelmät

Kerrataan kielen rakenteiden perusasiat tunneilla, jotka ajoittuvat ennen varsinaista ammatillisen ruotsin kielen opintojaksoa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Moodlessa tentti, joka sovitaan opiskelijoiden kanssa erikseen 11.5. viimeisten opetustuntien jälkeen.

Sisällön jaksotus

Tunnit Zoomissa alkaen maanantai 24.4.2023 klo 14-16, aina sama kellonaika.
ma 24.4.
to 27.4.
ti 2.5.
ma 8.5.
to 11.5.
Moodlessa tentti, joka sovitaan opiskelijoiden kanssa erikseen.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointi perustuu valtakunnallisiin ruotsin puhumisen ja kirjoittamisen taitotasokuvauksiin.

Ilmoittautumisaika

02.12.2022 - 31.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 15.02.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

1 - 35

Opettaja
  • Raija Lummi
Vastuuhenkilö

Raija Lummi

Opiskelijaryhmät
  • T26K21S
    Kuvataiteilijakoulutus, Tornio, syksy 2021