Siirry suoraan sisältöön

Ohjattu harjoittelu 2Laajuus (20 op)

Tunnus: KOHA124BOJ

Laajuus

20 op

Opetuskieli

  • suomi

Osaamistavoitteet

Ohjattu harjoittelu on alakohtaista ja sen sisältö on koulutuksen työharjoitteluvastaavan kanssa etukäteen sovittua ja hyväksyttyä. Ennen harjoittelun alkua tehdään työharjoittelusopimus työnantajan, opiskelijan ja oppilaitoksen kesken. Ohjattu harjoittelu suoritetaan aina opintojen aikana.

Ohjatun harjoittelun tavoitteiden asettaminen tehdään yhteistyössä työnantajan, oppilaitoksen ja opiskelijan kesken, sillä työtehtävät saattavat vaihdella suurestikin opiskelijan oman urasuunnitelman myötä. Siksi onkin tärkeää, että opiskelija pohtii omaa osaamistaan suhteessa työtehtäviin ennen harjoittelun aloittamista, keskittyy harjoittelussa kehittämään havainnoimiaan asioita ja osaa harjoittelujakson aikana ja lopussa myös arvioida harjoittelun aikana hankkimaansa osaamista.

Sisältö

Yleiset ohjeet ja sisältö:

Harjoittelun aloitus:
Harjoitteluinfoon osallistuminen, Webropol-kyselyn ja harjoitteluraportin suunnitteluosuuden tekeminen.

Harjoittelun suoritus:
Ohjatun ammatillisen harjoittelun (KOHA124BOJ) ajallinen laajuus on 12 viikkoa.
Tarkempi sisältö sovitaan etukäteen työharjoitteluvastaavan kanssa käydyissä keskusteluissa.

Harjoittelun päättyessä:
Palautetaan vaaditut dokumentit, täytetään Webropol-kysely (osaamisen mittaus) sekä osallistutaan työharjoitteluseminaariin.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija on suorittanut vaaditun harjoitteluajan (20 vkoa) oman tekniikan alaan liittyvissä työympäristöissä ja –tehtävissä. Ennen harjoittelun aloittamista opiskelija on täyttänyt Webropol-kysymykset sekä täyttänyt harjoittelukirjasta vaaditut osuudet. Harjoittelun päättymisen jälkeen opiskelija on tuottanut ja palauttanut harjoitteluun vaadittavat dokumentit (harjoittelusopimus, harjoittelijakirja) ja osallistunut työharjoitteluseminaariin. Opiskelija osaa kuvata omaa osaamista ja valmiuksia suhteessa harjoittelun suorittamiseen, ja osaa kertoa harjoittelupaikasta ja -tehtävistä sekä kykenee arvioimaan osaamisen kehittymistä suhteessa harjoittelun tavoitteisiin.

Hylätty:
Opiskelija ei ole suorittanut vaadittua harjoitteluajanjaksoa oman tekniikan alan työtehtävissä tai hän ei ole palauttanut harjoittelun suorittamiseen liittyviä dokumentteja eikä ole osallistunut työharjoitteluseminaariin.

Ilmoittautumisaika

01.09.2023 - 31.05.2026

Ajoitus

01.09.2024 - 31.05.2026

Laajuus

20 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Insinöörikoulutus, sähkö- ja automaatiotekniikka

Toimipiste

Kosmos, Tietokatu 1, Kemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 90

Tutkinto-ohjelma
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
  • Konetekniikan koulutus
Opettaja
  • Aila Petäjäjärvi
  • Jukka Hietamäki
Vastuuhenkilö

Aila Petäjäjärvi

Opiskelijaryhmät
  • KA53S22Sr2
    Insinöörikoulutus, sähkö- ja automaatiotekniikka (monimuotototeutus), Kemi, syksy 2022
  • KA53S22Sr1
    Insinöörikoulutus, sähkö- ja automaatiotekniikka (monimuotototeutus), Kemi, syksy 2022
  • KA53S22Sr4
    Insinöörikoulutus, sähkö- ja automaatiotekniikka (monimuotototeutus), Kemi, syksy 2022
  • KA53S22Sr3
    Insinöörikoulutus, sähkö- ja automaatiotekniikka (monimuotototeutus), Kemi, syksy 2022
  • KA53S22S
    Insinöörikoulutus, sähkö- ja automaatiotekniikka (monimuotototeutus), Kemi, syksy 2022

Tavoitteet

Ohjattu harjoittelu on alakohtaista ja sen sisältö on koulutuksen työharjoitteluvastaavan kanssa etukäteen sovittua ja hyväksyttyä. Ennen harjoittelun alkua tehdään työharjoittelusopimus työnantajan, opiskelijan ja oppilaitoksen kesken. Ohjattu harjoittelu suoritetaan aina opintojen aikana.

Ohjatun harjoittelun tavoitteiden asettaminen tehdään yhteistyössä työnantajan, oppilaitoksen ja opiskelijan kesken, sillä työtehtävät saattavat vaihdella suurestikin opiskelijan oman urasuunnitelman myötä. Siksi onkin tärkeää, että opiskelija pohtii omaa osaamistaan suhteessa työtehtäviin ennen harjoittelun aloittamista, keskittyy harjoittelussa kehittämään havainnoimiaan asioita ja osaa harjoittelujakson aikana ja lopussa myös arvioida harjoittelun aikana hankkimaansa osaamista.

Sisältö

Yleiset ohjeet ja sisältö:

Harjoittelun aloitus:
Harjoitteluinfoon osallistuminen, Webropol-kyselyn ja harjoitteluraportin suunnitteluosuuden tekeminen.

Harjoittelun suoritus:
Ohjatun ammatillisen harjoittelun (KOHA124BOJ) ajallinen laajuus on 12 viikkoa.
Tarkempi sisältö sovitaan etukäteen työharjoitteluvastaavan kanssa käydyissä keskusteluissa.

Harjoittelun päättyessä:
Palautetaan vaaditut dokumentit, täytetään Webropol-kysely (osaamisen mittaus) sekä osallistutaan työharjoitteluseminaariin.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija on suorittanut vaaditun harjoitteluajan (20 vkoa) oman tekniikan alaan liittyvissä työympäristöissä ja –tehtävissä. Ennen harjoittelun aloittamista opiskelija on täyttänyt Webropol-kysymykset sekä täyttänyt harjoittelukirjasta vaaditut osuudet. Harjoittelun päättymisen jälkeen opiskelija on tuottanut ja palauttanut harjoitteluun vaadittavat dokumentit (harjoittelusopimus, harjoittelijakirja) ja osallistunut työharjoitteluseminaariin. Opiskelija osaa kuvata omaa osaamista ja valmiuksia suhteessa harjoittelun suorittamiseen, ja osaa kertoa harjoittelupaikasta ja -tehtävistä sekä kykenee arvioimaan osaamisen kehittymistä suhteessa harjoittelun tavoitteisiin.

Hylätty:
Opiskelija ei ole suorittanut vaadittua harjoitteluajanjaksoa oman tekniikan alan työtehtävissä tai hän ei ole palauttanut harjoittelun suorittamiseen liittyviä dokumentteja eikä ole osallistunut työharjoitteluseminaariin.

Ilmoittautumisaika

18.03.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.05.2025

Laajuus

20 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Insinöörikoulutus, konetekniikka

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
  • Konetekniikan koulutus
Opettaja
  • Mika Majuri
Vastuuhenkilö

Mari-Selina Kantanen

Opiskelijaryhmät
  • KA52K21Sr2
    Insinöörikoulutus, konetekniikka (monimuotototeutus), Kemi, syksy 2021
  • KA52K21Sr1

01.01.2021 - 30.06.2025

Ajoitus

01.01.2021 - 31.07.2025

Laajuus

20 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

T&K-osuus

20 op

Toteutustapa

90 % Lähiopetus, 10 % Etäopetus

Yksikkö

Insinöörikoulutus, sähkö- ja automaatiotekniikka

Toimipiste

Kosmos, Tietokatu 1, Kemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 300

Tutkinto-ohjelma
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Aila Petäjäjärvi
  • Jukka Hietamäki
Vastuuhenkilö

Aila Petäjäjärvi

Opiskelijaryhmät
  • KA53S21SV
    Insinöörikoulutus, sähkö- ja automaatiotekniikka (monimuotototeutus), Kemi ,syksy 2021
  • KA53S21AU
    Insinöörikoulutus, sähkö- ja automaatiotekniikka (monimuotototeutus), Kemi ,syksy 2021
  • KA53S21S